suoraan Varzin suusta (yksin II liner notes):
syyskuuta 2007 Jermaine Dupri lähetti minulle Demon kirjoittamastaan kappaleesta ” Can ’t Stop Partying”. Hän lähetti minulle myös numeronsa, jotta voisimme keskustella, minne voisimme viedä kappaleen. Soitin hänelle. Hän kertoi huomanneensa, että sekä rock-että hiphop-maailmassa on kyse juhlimisesta. Hän halusi kirjoittaa laulun-ja löytää artistin, joka voisi coveroida kappaleen-osoittaakseen näiden kahden näennäisen erilaisen maailman välisen yhtenäisyyden. Hänestä Weezer oli täydellinen taiteilija.
mietin asiaa pitkään ja hartaasti. Olin ihaillut suuresti Jermainen kappaleita, erityisesti Mariah Careyn kappaletta ”We Belong Together”, jolla oli ollut suuri vaikutus tuoreeseen sävellykseeni ”Heart Songs”. Pidin hänen lähettämästään demosta ” Can ’t Stop Partyin'”. Se oli niin hauskaa ja tarttuvaa.
mutta musiikki kuulosti minusta hieman mauttomalta, kuin geneeristä punk rockia. Ja mikä pahinta, sanoitukset olivat selvästi juomisen ja huumeidenkäytön juhlaa, jota en voinut laulaa ilman tunnontuskia. Yritin laajentaa sanoituksia, jotta ne vastaisivat paremmin arvojani. Silloin tajusin, millainen nero Jermaine on. Hänen sanoituksensa olivat tuntuneet minusta niin yksinkertaisilta, kuin kuka tahansa seitsemäsluokkalainen olisi voinut kirjoittaa ne, mutta kun yritin kirjoittaa toista säkeistöä, en onnistunut kirjoittamaan mitään kymmenesosan yhtä hyvää kuin hänen ensimmäinen säkeistönsä! Hänen sanoituksensa käsittelivät juhlimista. Ne olivat täysin osallistavia. Sanoitukseni eivät voineet kertoa itsevarmuudesta tai ilosta olematta jonkun muun kustannuksella. Jermainen jokainen säe oli niin vahva, niin ikoninen, kuin kappaleen nimi. Sanoitukseni olivat hankalia ja rasittavia. Laitoin laulun sivuun. Lokakuussa toisella Vipassana-kurssilla tuli yllättäen mieleen, että voisin muuttaa kappaleen merkitystä, en muuttamalla sanoitusta, vaan muuttamalla sanoituksen alla olevaa musiikkia. Kun pääsin kurssin jälkeen vaimoni perheen luokse Japaniin, otin kitaran käteeni ja näppäilin neljä sointua, jotka kuulet kappaleen demostani. Nämä soinnut viittasivat suruun ja alistumiseen jonkin mahdottoman, kohtalokkaan, huumeriippuvuuden tai juomisriippuvuuden edessä. Yhtäkkiä ”en voi lopettaa juhlimista” saattoi olla surullinen asia sanoa, ja tämä oli pohjavire, jonka uskoin antaneen minulle luvan laulaa kappaletta vakaumuksellisesti. Oliko se juhla? Tai Elegia kadonneelle? En tiennyt. Mutta minusta se oli kaunis. Muuta en ole kirjailijana välittänyt. Luovan hetken onni. Se on aina ollut minun.
TLDR; Jermaine Duprin alkuperäinen demo oli suoranaista bilemusiikin juhlaa, Varz vaihtoi instrumentaatiota lisätäkseen syvyyttä/tehdäkseen kappaleesta hieman enemmän omien uskomustensa mukaisen versiolle Alone II-levyllä. luulen, että kappaleen evoluutio näyttäisi suunnilleen tältä:
Club/party song –> Cheeky subversive song –> Club/party song
luulen, että mitä luultavasti tapahtui on, että kappale siirtyi enemmän kohti Duprin alkuperäistä versiota raditude-albumin äänityssessioiden aikana. Radin piti olla ”hauska” albumi (tai jotain…), ja clubbed up-versio oli sen mukaisempi. Varz oli aivan eri mielentilassa Raditude-sessioiden pyörähtäessä ympäri. En todellakaan usko, että Rad-version on tarkoitus olla ironinen tai kumouksellinen.