innatistisen kielenoppimisnäkemyksen arvostelijat ovat väittäneet, että muiden ihmisten roolia lapsen auttamisessa kielen oppimisessa korostetaan liian vähän. Tiedämme, että aikuisten keskustelu on täynnä epäröintejä, lipsahduksia, toistoja ja niin edelleen. Se antaa siis epätäydellisen mallin kehittyvälle lapselle. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että aikuiset todella tekevät monia muutoksia puheeseensa puhuessaan pienille lapsille (Ringler, 1981; Cameron-Faulkner, Lieven and Tomasello, 2003; Field, 2004:54-56). Nämä muutokset on suunniteltu auttamaan lasta kielen oppimisessa, ja tällaista muunneltua puhetta kutsutaan lapsiohjatuksi puheeksi (CDs).
lasten ohjaamaa puhetta on leimattu vuosien varrella vaihtelevasti. Baby-talk on perinteinen etiketti. Motherese oli suosiossa jo jonkin aikaa, mutta se on suurelta osin hylätty, koska sukupuolistereotypioita ja se, että hoitajien muut kuin äidit on havaittu käyttävän erottuva puhe ja kieli malleja puhuessaan pienille lapsille. Tämä sai jotkut käyttämään melko kömpelöä termihuoltajapuhetta. Myös vanhemmuudesta on nyt pitkälti luovuttu. Viime vuosina suosittu termi on siis ollut lasten ohjaama puhe. Tämäkään termi ei kuitenkaan vaikuta täysin tyydyttävältä, sillä modifikaatioita ovat esimerkiksi äänteen ja kieliopin muutokset. Tämän vuoksi tämä kirjoitus on yleisessä otsikossa ’viestintä’ eikä vain puhe. Keskustelemme todella lapsiin kohdistuvista viestintästrategioista.
Lapsiohjatun puheen ominaisuudet
on jo pitkään tiedetty, että hoitajat osoittavat puhetyyliä, joka poikkeaa tavattoman paljon heidän tavanomaisesta aikuisten keskustelustaan (KS.Slobin, 1967; Drach, 1969; Foulkes, Docherty, Watt, 2005). Tämä pitää paikkansa myös niistä, jotka ovat työskennelleet pikkulasten kanssa jonkin aikaa. Yleensä lapsen ohjaama puhe näyttää tiedostamattomalta teolta: hoitajat voivat usein yllättyä, kun heille huomautetaan heidän puhemuutoksistaan.
tutkijat ovat tutkineet tätä niin sanottua lapsiohjattua puhetta ja havainneet, että monissa kulttuureissa on jonkinlaista vauvapuhetta (Kuhl, Andruski, Tšistovitš, Tšistovitš, Kozhevnikova, Ryskina, Stolyarova, Sundberg ja Lacerda, 1997). Useissa tutkimuksissa on löydetty lapsiohjattua puhetta englannin, saksan, venäjän, ruotsin ja mandariinikiinan puhujilta (Talaris Research Institute, 2005).
- aina lapsen ensimmäiseen syntymäpäivään saakka hoitajalla on tapana puhua heille monologeissa, ts. pitkiä puhejaksoja, jotka eivät vaadi lapselta juuri muuta palautetta tai osallistumista kuin jatkuvaa huomiota.
- noin puolitoistavuotiaasta lasta käsitellään kieliopillisesti yksinkertaisella tavalla rajoitetusta määrästä aiheita. Aiheet rajoittuvat tyypillisesti tässä Ja nyt konkreettisiin käsitteisiin, esimerkiksi siihen, mitä lapsi tällä hetkellä tekee tai katsoo.
- noin kaksivuotiaasta alkaen sanat ja lauseet toistuvat lapselle yhä uudelleen: hoitaja ei tunnu koskaan sanovan mitään vain kerran. Lisäksi käytetään liioiteltua intonaatiokuviota yhdessä tavallista korkeamman sävelkorkeuden kanssa.
sukupuolierot
lapsiohjatun puheen käytössä näyttää olevan joitakin sukupuolieroja (Davidson ja Snow, 1996; Kaplan, Dungan and Zinser, 2004). Yleensä pienille lapsille puhuvat miehet käyttävät enemmän Wh-kysymyksiä (Kuka, mitä, milloin, missä, miksi, Miten) kuin naiset. Wh-kysymykset ovat kielellisesti vaativampia, koska lapsen on rakennettava niin sanottu leksikaalinen vastaus eikä toistettava aikuisen rakennetta tai annettava vain sanaton vastaus. .
sen sijaan naaraat ovat yleensä puheliaampia-tuottavat enemmän ja pitempiä lausahduksia.
onko se todella tarpeen?
viimeaikaiset tutkimukset ovat väittäneet, että lapsen ohjaama puhe helpottaa kielen oppimista pikkulapsille (Thiessen, Hill and Saffran, 2005). Lapsiohjautuvan puheen välttämättömyyttä vastaan on kuitenkin argumentoitu, että muut tutkimukset ovat osoittaneet, että lapset näyttävät oppivan kieltä aivan yhtä hyvin, kun heidän ensisijainen hoitajansa ei käytä lapsen ohjaamaa puhetta: näyttää siltä, että on olemassa maailman kulttuureja, jotka eivät käytä lapsen ohjaamaa puhetta (Schieffelin and Ochs, 1987). Lisäksi on esitetty, että olemme aliarvioineet sen, kuinka paljon kielten oppiminen tapahtuu siten, että lapset kuuntelevat muita aikuisia keskustelemassa keskenään eivätkä omalla suoralla vuorovaikutuksella aikuisten kanssa.
Cameron-Faulkner, T., Lieven, E. V. M. ja Tomasello, M. (2003)’ a construction-based analysis of child directed speech ’ Cognitive Science 27, 843-873.
Davidson, R. G. and Snow, C. E. (1996) ”Five-year-olds” interactions with fathers vs. mothers ” First Language 16, 223-242.
Drach, K. (1969) ”the language of the parent: a pilot study” Working Paper Number 4: The Structure of Linguistic Input to Children University of California Language Behavior Research Laboratory, Berkeley.
Field, J. (2004) Psycholinguistics: The Key Concepts London: Routledge.
Foulkes, P., Docherty, G. J. ja Watt, D. (2005)’ Phonological variation in child-directed speech ’ Language 81, 1, 177-206.
Kaplan, P. S., Dungan, J. K. and Zinser, M. C. (2004) ”Infants of chronically depressed mothers learn in response to male, but not female, infant-directed speech” Developmental Psychology, 50, 2, 140-148.
Kuhl, P. K., Andruski, J. E., Tšistovich, I. A., Tšistovich, L. A., Kozhevnikova, E. V., Ryskina, V. L., Stolyarova, E. I., Sundberg, U. and Lacerda, F. (1997) ’Cross-language analysis of phonetic units in language addressed to infants’ Science 277, 684-686.
Locke, A. and Beech, M. (2005) Teaching Talking: a Screening and Intervention Programme for children with Speech and Language Difficulties (2nd edn) Lontoo: Nfer Nelson.
Ringler, N. M. (1981) ”the development of language and how adults talk to children” Infant Mental Health 2, 71-83.
Schieffelin, B. B. and Ochs, E. (1987) Language Socialization Across Cultures Cambridge: Cambridge University Press.
Slobin, D. (1967) A Field Manual for Cross-cultural Study of the Acquisition of Communicative Competence Berkeley: University of California.
Talaris Research Institute (2005) Puhuva Parentese http://www.talaris.org/spotlight_parentese.htm Accessed 17.02.2006.
Thiessen, E. D., Hill, E. A., Jenny, R. and Saffran, J. R. (2005) ”Infant-directed speech facilities word segregation” lapsenkengissä 7, 1.