Betlehem, toinen Daavidin Kaupunki

tohtori Philip Sumpter

ehkä mikään muu kaupunki ei ole yhtä vahvasti liitetty Jeesukseen länsimaisessa kristillisessä mielikuvissa kuin ”pieni Betlehemin kaupunki”, ja tämä siitä huolimatta, että Jeesusta oli kutsuttava ”Nasaretilaiseksi” (Matt.2:23) ja hänen oli kuoltava Jerusalemissa (Luuk. 13:33). Yhdistyksen taustalla on paljolti länsimaisen kirkon joulunviettotapa, joka on kehittänyt erilaisia rituaaleja, lauluja ja taidemuotoja Betlehemin salaperäisten tapahtumien muistoksi. Mutta mitä me havaitsemme uudelleen, jos panemme hetkeksi syrjään suositun hurskauden-niin arvokasta kuin se onkin—, käännymme jälleen Raamatun selvään merkitykseen ja kysymme itseltämme: ”Onko Betlehemin kaupunki itsessään osa Sanomaa? Ja jos on, mitä se viestii?”?

kuten seuraava osoittaa, vilkaisu avainteksteihin osoittaa, että Betlehemissä kehittyy selvästi erottuva teologinen profiili koko Raamatussa. Ehkä paras tie aineistoon on aloittaa kahdesta kuuluisimmasta Betlehem-tekstistä, syntymäkertomuksista Matteuksessa (1:18-2: 18) ja Luukkaassa (2: 1-21). Siinä yksilöidään kaksi eri näkökulmaa Betlehemin merkitykseen. Silloin huomaamme, että näiden kahden näkökulman juuret ovat Vanhassa testamentissa, joka tarjoaa laajemman kontekstin niiden merkityksen ymmärtämiselle. Viimeisessä vaiheessa pyrimme syntetisoimaan nämä kaksi näkökulmaa, jotta voisimme saavuttaa sopivamman, kolmiulotteisen näkemyksen Betlehemin merkityksestä.

aloitetaan Luukkaasta ja katsotaan, mihin hän meidät vie.

Luukas: Betlehem Daavidin kaupunkina

Luukkaan alkuluvuissa painotetaan Jeesuksen Daavidilaista sukujuurta. Hän korostaa, että Joosef on ” Daavidin sukua ”(1:27); Joosefin on pakko rekisteröityä Daavidin kaupungissa Betlehemissä, koska hän on” Daavidin sukua ja sukua ” (2:4). Itse, Luukas ensin tunnistaa kaupungin ” Daavidin kaupunki ”ennen kuin lisätään jälkikäteen, että sen nimi on” Betlehem ” (2:4). On siis selvää, että Luukkaan mielessä Betlehemin ensisijainen merkitys Jeesuksen syntymäpaikkana on se, että se yhdistää hänet kaupungin kuuluisimpaan asukkaaseen ja Jeesuksen kuuluisimpaan esi-isään. Mutta se, että Jeesus oli Daavidin kanssa Betlehemin kautta, näyttää olevan enemmän kuin vain sukuluettelo. Yhtenä syntynyt ”palvelija Daavidin huoneessa” (Luuk. 1:69), hänen ei oikeastaan tarvinnut olla fyysisesti syntynyt Betlehemissä voidakseen vaatia hallitsijasukua Daavidin valtaistuimelle (2.Sam. 7:13-14). Loppujen lopuksi kaikki Daavidin pojat hänen jälkeensä syntyivät tuossa toisessa Daavidin kaupungissa, ”Jerusalemissa”, kaupungissa, jonka Daavid valloitti ja johon hän perusti kuninkaallisen sukunsa (2.Sam. 5:7). Miksi Jeesus ei voinut syntyä siellä? Miksi Jumalan piti saada Rooman keisari pakottamaan alamaisensa rekisteröitymään esi-isiensä koteihin (Luuk. 2:1-3), jotta Jeesus voisi syntyä siellä, missä Daavidin tarina alkoi?

vastaus on varmasti se, että Jeesuksen tehtävään ei kuulunut vain Daavidin valtaistuimelle nouseminen, vaan Daavidin teon uudelleen eläminen ja uudelleen tekeminen, vaikkakin laajuudeltaan täydellisempänä ja yleismaailmallisempana. Toisin sanoen Jeesuksen oli kuljettava Daavidin askeleet Betlehemistä Jerusalemiin, jotta hänen Jerusalemissa oleva valtakuntansa voitaisiin perustaa täydellisemmin. Jeesuksen palveluksen Daavid-Malli voidaan nähdä, kun vertaillaan kahta kertomusta: sekä uudet että vanhat Davidit olivat Jumalan oman sydämen mukaisia ihmisiä (1. Sam. 13:14; 16:7), jotka syntyivät hämärässä Betlehemissä (1. Sam. 16:11), jotka olivat yhteydessä kirjaimellisiin paimeniin (Daavid oli paimenpoika; paimenet vierailivat Jeesuksen luona), jotka kuitenkin kutsuttiin Jumalan kansan paimeniksi; heidät voideltiin salaa Betlehemissä hallitsemaan (1.Sam. 16:13), voittivat Israelin suurimman vihollisen, koska he luottivat Jumalaan (1. Sam. 18), ja Kuitenkin he joutuivat jatkuvaan konfliktiin oman kansansa kanssa (1. Sam. 19-2. Sam. 1; 12-18); molemmat hylättiin, vainottiin ja karkotettiin ennen kuin he palasivat perustamaan rauhan valtakunnan, jonka keskus on Siionissa, mutta joka ulottuu Israelin rajojen ulkopuolelle (2. Sam. 5-10; 19).

ensimmäinen vastaus kysymykseen Betlehemin merkityksestä on siis se, että se on Daavidin alkujen paikka, nöyryyden ja suuruuden, uskon ja voiton, hylkäämisen ja hyväksymisen sisältävän kertomuksen alkukohtaus, juoni, joka päättyy toisessa Daavidin kaupungissa, Jerusalemissa, kaikkien lunastamisen päätökseen. Jeesuksen syntymä siellä heittää hänet toiseksi Daavidiksi.

nyt Jeesuksen Daavid-identiteetti ei uuvuta kaikkea sitä, mitä Luukas haluaa kertoa siitä, kuka Jeesus on. On toinen näkökohta, jälleen esitetty kannalta sukututkimus, joka heittää Jeesuksen paitsi Daavidin poika, mutta myös poika paljon vanhempi esi-isä, nimittäin ”Aadam, Jumalan Poika” (3:8).
tämä yhteys syntyy pitkän, koko ihmiskunnan historian kattavan sukuluettelon lopussa, joka tuo meidät takaisin juurilleen Eedenin puutarhaan. Ja viemällä meidät ihmiskunnan historian juurille, se vie meidät myös sen juuriongelmaan, ihmiskunnan epäonnistumiseen olla todella tuo Aadamilainen ” Jumalan Poika.”Tässä yhteydessä Jeesus ei tullut vain tekemään sitä, mitä Daavid teki (vaan paremmin), toisena Aadamina hän tuli tekemään sitä, mitä Aadamin olisi pitänyt tehdä, mutta epäonnistui.

katsaus Vanhan testamentin kertomukseen Aadamista Daavidiin (1.Mooseksen kirja—kuninkaat/aikakirja) paljastaa ongelman todellisen luonteen ja sen, millaiseen ratkaisuun Jumala pyrkii. Mutta tässä vaiheessa voisimme kysyä, olemmeko vaarassa jättää teemamme taaksemme, sillä mitä tekemistä Aadamilla on Betlehemin kanssa? Mielenkiintoista, aika paljon. Sillä tuon vanhan testamentin kertomuksen kriittiseen yhtymäkohtaan sijoittuvissa kahdessa tarinakokonaisuudessa Betlehemistä tulee näyttämö, jossa sekä Aatamin tilan ongelma että ratkaisu esitetään paradigmaattisen selkeästi. Palatkaamme siis tarinaan Eedenistä Betlehemiin:

Eedenissä näemme vilauksen luomisen tarkoituksesta:yhteydestä paratiisissa Jumalan ja Hänen ”kuvakseen” luotujen ihmisluomusten välillä (1.Moos. 1:26; 3: 8). Hänen luomuksinaan heidän tulee rakastaa, luottaa ja luottaa häneen kaikessa. Mutta jokin menee pieleen: suhde horjuu, kun Aadam yrittää vaihtaa rooleja ja itsestään tulee ”Jumalan kaltainen” (3:5) syömällä puusta, joka lupaa jumalallista ”viisautta” (2:17; 3:22; Katso Sananlaskujen 8); hän ei kuitenkaan luomuksena voi ottaa tätä osaa, ja niin hänen väärään paikkaan sijoitetusta viisaudestaan tulee tuhon ja vieraantumisen väline. Ainoa ratkaisu on harjoittaa hänen viisauttaan luomuksena, ja se tarkoittaa asennetta, joka perustuu ”Herran pelkoon” (Sananl.1:7).

Jumala ei tuhoa lapsiaan, vaan huolehtii heistä lupaamalla uusien jälkeläisten, Eevan ”siemenen” (3:15) luotu Aadamin kaltaiseksi (5:3), ihmiskunta, joka näyttäisi jumalallisen ja inhimillisen suhteen sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla, palauttaen siten Aadamin kaltaisuuden Jumalaan (5:1) ja tuhoten näin hänen saatanallisen syyttäjänsä (Job 1:9; 1.Moos. 3: 15). Tämä uusi siemen on sekä ihmiskunnan että kosmoksen toivo.

sitä seurannut ihmiskunnan ja tiivistetymmin Israelin näytelmä voidaan lukea kertomukseksi siitä, kuinka tämä ”siemen” joutui historian näyttämölle, kun ihmiset alkoivat pelätä kaikkea muuta kuin Herraa tuhoisin seurauksin (1. Moos. 20: 11). Sukupolvet tulevat ja menevät, mutta heidän käytöksensä tuo johdonmukaisesti jumalallisen tuomion, jota seuraa Jumalan armollinen uusien mahdollisuuksien myöntäminen (1.Moos. 6-11). Abrahamin siemenen kautta kaivetaan esiin tietty siivu ihmiskuntaa, jolle annetaan tehtäväksi todella tuntea Jumala hänen sanansa ja tekonsa kautta ja siten vastata hänelle sopivalla tavalla (1.Moos. 12—5. Moos.). Tämän uuden liiton yhteisön alkuaikoina oli ylä – (Joosua) ja alamäkiä (tuomarit), mutta yleinen kehityskaari oli niin alhaalla, että profeetta saattoi tiivistää näiden ensimmäisten sukupolvien käyttäytymisen seuraavin sanoin: ”jokainen teki sen, mikä oli oikein hänen omissa silmissään” (Tuom.21:25).

olemme tässä Israelin historian kriittisessä käännekohdassa ja siten askeleen lähempänä Betlehemiä. Koska Israel oli epäonnistunut, Jumalan Uusi väliintulo oli välttämätön. Israel tarvitsi kuninkaan (Tuom.21:25), joka edustaisi kansaa (kuten Israelin olisi pitänyt edustaa ihmiskuntaa) ja ilmentää uskoa ja kuuliaisuutta, jota tarvittiin heidän Vieraantumisensa Jumalasta voittamiseksi, tuoden heidät takaisin hänen läsnäolonsa täyteyteen. Tänä ”tuomarien” aikana Betlehem on paikka, jossa sekä Israelin epäonnistuminen että sen tulevaisuudentoivo esitetään.

epäonnistumisen suhteen Betlehem on yksi monista avainalueista, jotka on valittu kuvaamaan paradigmaattisesti Israelin turmeltuneisuutta ja siten sen etäisyyttä Eevan varsinaiseksi ”siemeneksi” tulemiseen. Nämä tarinat niputetaan yhteen tuomarien kirjan lopussa (17-21). Eräässä Betlehemissä asuu luopio leeviläinen, eliittiheimon jäsen, jonka tehtävänä on opettaa ja opastaa Israelia totuudessa. Hän perustaa epäjumalankultin Efraimiin ja liittyy sitten murhanhimoisten roistojen joukkoon (Daanin sukukuntaan) perustaakseen uuden siirtokunnan tuhoamalla viattoman kaupungin (tuomarit 17-18). Eräässä toisessa Betlehemissä Asuu jalkavaimo, joka kuuluu eräälle Efraimilaiselle miehelle. Hän pakenee isänsä luo. Suostuttuaan palaamaan hänen isäntänsä luovuttaa hänet Benjaminin raiskaajajoukolle, joka pahoinpitelee hänet kuoliaaksi (Tuomarien kirja 19). Tämä käynnistää sisällissodan, jossa Benjamin on lähes tuhottu, mikä edellyttää useamman naisen sieppaamista estääkseen heimon sukupuuton (20 — 21). Tässä Betlehem tarjoaa tilannekuvan ”Aadamin valtakunnasta”, kun Aadam itse ottaa Jumalan osan.

toivon suhteen, tänä samana aikana (Ruut 1:1) Betlehem on myös näyttämö vaihtoehtoisen valtakunnan syntymiselle—valtakunnan, jota johtaa toinen Aadam, jonka elämä mukailee enemmän hänen todellista identiteettiään Jumalan kuvaksi otettuna luomuksena. Tämä kehitys ilmenee Ruutin kirjassa, lyhyessä novellissa, joka kertoo sydäntä lämmittävän tarinan murhenäytelmästä ja menetyksestä, jonka jumalallinen kaitselmus kumosi mooabilaisen naisen ruutin ja Betlehemiläisen Maanviljelijän Boasin uskollisuuden, rohkeuden ja jalouden kautta. Tässä kertomuksessa Näemme, miten ruutin ja Boasin jumalalliset hyveet lunastavat lesken Noomin elämän. Mutta heidän teoillaan on pelastava merkitys, joka ulottuu tämän yhden lesken elämää pitemmälle. Tämän tekee selväksi sukututkimus, joka on liitetty tämän tarinan loppuun (4:18-22). Me näemme tässä, että heidän avioliittonsa hedelmä antaa tulevan siemenen, joka ilmaisee samoja moraalisia ominaisuuksia ja tulee siten Jumalan välikappaleeksi valtakunnan perustamiseksi paremmin Eedenin puutarhassa kuvitellun alkuperäisen valtakunnan mukaiseksi. Tämä tuleva siemen on tietenkin Daavid, Betlehemin kuuluisin poika Kristuksen syntymään asti.

mutta jos Daavid on Lunastaja, miksi profeetallinen toivo siitä, että Uuden Daavidin täytyy nousta? Muu Israelin historia Daavidin uran keskivaiheilta pakkosiirtolaisuuteen ja sen jälkeiseen aikaan (KS.Samuelin kirjat; kuninkaat) tekee syyn selväksi: vaikka Israel oli suurin esikuva (KS. erityisesti Psalmit ja aikakirjat), Daavid ei lopulta ollut sen yläpuolella, että hän oli tarttunut Jumalan kaltaiseen voimaan ja anastanut Israelin todellisen kuninkaan valtaistuimen (Batseban kertomus on paradigmaattinen tälle: 2. Samuelin kirja 11). Lähes kaikki hänen poikansa tekivät huonommin (katso kuninkaiden Kirjat ja lähes kaikki profeetat). Israelin profeetat näkivät vain yhden ratkaisun:toisen Daavidin olisi noustava, joka todella toteuttaisi Eevan siemenen näytelmän ja siten oikeana Aadamina perustaisi täydellisemmin Jumalan valtakunnan (esim.Jes. 9:7; Jer. 30:9; 33:15; Hesekiel 34: 23-24).

tämä tuo meidät takaisin Beetlehemiin Luukkaan evankeliumissa. Jälleen kerran Israelin ja maailman historiassa on saavutettu ratkaiseva käännekohta. Eevan siemen odottaa yhä syntymäänsä ja työtään. Betlehemin edelliset asukkaat pääsivät hyvään alkuun, vaikka lopulta epäonnistuivatkin. Jeesuksessa tarina esitetään uudelleen ja saatetaan täydellisyyteen.

Matteus: Betlehem toisena Daavidin kaupunkina

tässä tarinassa siemenen synnystä Betlehemissä on vielä yksi käänne. Jos Luukas ja edellä käsitellyt Vanhan testamentin tekstit korostavat Aadamista ja Daavidista tulevan siemenen jatkuvuutta, Matteus ja kaksi keskeistä Vanhan testamentin profetiaa osoittavat epäjatkuvuuden tarpeen. Paradoksissa, jota on vaikea käsittää, Israelin ja maailman tulevan Lunastajan täytyy olla Daavidista, mutta kuitenkin, samaan aikaan, ei hänestä… tämä tulee selvemmäksi, jos siirrymme profetiasta toteutumiseen. Samalla näemme, että Betlehemin kaupungin kuva on keskeinen sanoman ilmaisutavassa.

edellä todettiin, että Raamattu tuntee kaksi Daavidin kaupunkia: Betlehemin ja Jerusalemin. Yksi merkitsee Daavidin elämänuran alkua, jälkimmäinen sen huippukohtaa ja päätöstä. Betlehemiläinen Daavid pelasti kansansa ja vahvisti valtakuntaansa luomalla Jerusalemin keskukseksi, josta käsin hän Jumalan välikappaleena mieluiten hallitsisi rauhan valtakuntaa. Jerusalemista tuli näin Israelin siunausten ja suurimman ilon lähde sekä suurimman toivon kohde (esim.Psalmit 68; 122; 128; 147).

mutta mitä tapahtuu, kun Jerusalemin Daavidilaiset hallitsijat eivät kroonisesti ole sitä, mitä heidän pitäisi olla, jotta Jerusalemista voisi tulla sellainen kuin sen pitäisi? Entä jos ongelma sijaitsee itse sukututkimuksen geeneissä, Daavidin ja Aadamin suvussa? Olemme jo panneet merkille profeetallisen lupauksen uudesta Daavidista hallitsemaan valtaistuimella, joka on erilainen kuin kaikki aikaisemmat Daavidit, jolla on lihallinen sydän (Hesekiel 11:19), johon on kirjoitettu Jumalan laki (Jer.31:31). Kaksi ainutlaatuista ennustusta työntää tätä erilaisuuden elementtiä eteenpäin tehden selväksi, että tulevalla on lähde sekä jotenkin sisällä että myös ilman Daavidia.

ensimmäisen ilmoituksen tekee Jesaja, joka puhuu Jumalan täydellisestä tuhosta Daavidin sukuhaaralle. Se on kuin puu, joka on kaadettu ja sitten poltettu hyvässä mitassa; jäljelle jää vain kanto (6:13). Ja sitten, ihmeen kautta, toivo kuitenkin itää:

Iisain kannosta nousee Verso,
ja oksa hänen juuristaan kantaa hedelmää (Jes.11:1).

ensi silmäyksellä tämä saattaa näyttää pelkältä Daavidin liiton vahvistamiselta, mutta huomaa, kuinka Jesaja keskeyttää Daavidin lineaarisen sukuluettelon –> Messias, jota Daavidin liitto johdattaisi meidät odottamaan (2.Sam. 7:12). Iisai on Daavidin isä, hän kulkee hänen edellään sukututkimuksessa. Tämä on yksi vertauskuvallinen tapa sanoa, että messiaanisen ”oksan” alkulähde on historiallisessa Daavidissa, mutta sillä on myös lähde hänen ulkopuolellaan – tai toisin sanoen, kuten seuraava tekstimme tekee, ”hänen tulemisensa on muinaisuudesta, muinaisista ajoista” (Miika 5:2; engl.version).

profeetta Miika kehittelee samankaltaisen ajatuksen käyttäen eri kuvakieltä, kuvamateriaalia Daavidin kahdesta kaupungista: Jerusalemista ja Betlehemistä. Heidän suhteensa logiikka on sama kuin heidän roolissaan Daavidin uralla:Betlehem on dynastian alkulähde, Jerusalem sen lopullinen koti. Jerusalem on Israelin pelastuksen kaupunki; Betlehem on sinne pääsemisen keinojen kaupunki. 4:8-5: 6: ssa Miika poimii tämän asetelman ja soveltaa sitä uudelleen omana aikanaan, aikana, jolloin Jerusalemilla on jo kauan ollut Daavidin kaltainen kuningas valtaistuimellaan, mutta tarvitsee kipeästi uuden toisesta suvusta. Hänen viestinsä on pakattu sarjaan rinnakkaisia viestejä, jotka yhdessä luettuina luovat kuvion. Tämä kuvio voidaan tiivistää seuraavasti:

1. keskiössä on Jerusalemin pelastus (4:8, 10b, 12-13), jolla on merkitystä, koska Jerusalem on ”maan äärien” pelastuksen episentrumi (5:4).
2. Miikan puhuessa Jerusalem on kuitenkin tuomitsemassa: ”kiemurtele ja vaikeroi, oi tytär Siion, … sinä menet Babyloniin” (4:10). Jumalan tuomioväline ovat ”monet kansat”, jotka hän on saattanut sen ”piirittämään” sitä (4:11; 5:1); Jerusalemin nykyinen Daavidin kuningas on nöyryytetty ja hylätty (”vitsalla he lyövät Israelin tuomaria poskelle”, 5:1; Katso 2.Kun. 25:4-7). Syynä on sekä kuninkaan että kansan kapina Jumalaa vastaan.
3. vielä on toivoa. Salaperäisellä tavalla Jerusalemin tuho koituu todellisuudessa sen hyväksi. Pahat valtakunnat ” eivät ymmärrä suunnitelmaa ”(4:12); ne” kokoontuvat ”häntä vastaan” saastuttamaan ” hänet, mutta tuhon kautta he molemmat tuomitsevat itsensä (4:12) ja tasoittavat tietä Daavidin kaupungin lunastukselle (4:13). Ja niin Jumala voi puhutella Jerusalemia suoraan lupauksella:
   ”sinulle se tulee,
   entinen valta tulee,
   kuninkuus Jerusalemin tyttärelle” (4:8).
   se, mikä menetettiin, palautetaan. Mutta mistä se palautetaan?
4. kuninkuus ei voi tulla nykyisestä nöyryytetystä dynastiasta (5:1), joka on kaadettu kuin puu (Jesaja 6:13; Katso Jeremia 22:30). Sen sijaan Jumalan täytyy palata sen taakse saadakseen uuden alun. Tämä uusi kuningas lähde tulee olemaan ”muinaisuudesta, muinaisista ajoista” (5:2), alkukantainen alku ei symboloi syntyperä, kuten Iisain Jesajan profetia, mutta yhteiskuntamaantiede: ”Betlehem Efrata” (5:2;), Daavidin juurten paikka, josta nyt eri Daavid tulee nykyisen valtaistuimella istuvan Daavidin tilalle.
5. tämä uusi paimen kertoo erään alkuperäisen Daavidin ja hänen isovanhempiensa ruutin ja Boasin keskeisen ominaisuuden, jonka hänen jälkeläisensä kuitenkin unohtivat: hän tulee olemaan heikko ja riippuvainen Jumalasta (1.Sam. 16:7, 11; Katso 1. Moos. 3:5). Tätä ominaisuutta kuvaa ”Betlehem Efrata” itse,” Efrata ”viittaa Efratilaisten daavidilaiseen sukukuntaan, joka on” liian vähän ollakseen Juudan sukukuntien joukossa ” (5:2). Kuten muutkin Jumalan aiemmin valitsemat heikkojen sukukuntien johtajat (Gideon; Saul ), tämä uusi Daavid tulee olemaan todellinen ”hallitsija Israelissa” (5:2), juuri siksi, että hän tietää, missä hänen todellinen voimansa on: itsensä ulkopuolella ja Luojansa sisällä. Jos asetamme tämän kuvan edellä esitettyyn Raamatun kertomukseen, voimme sanoa, että tämä uusi Daavid esittää uudelleen Aadamin näytelmän Eedenissä ja onnistuu olemaan tarttumatta” tasa-arvoon Jumalan kanssa ” (Fil.2:6).

miten tämä nimenomainen versio messiaanisesta lupauksesta on otettu Matteuksen evankeliumiin? Ensimmäisessä tapauksessa voimme vain todeta, että Miika 5:2 mainitaan nimenomaisesti Matteuksen 2: 6: ssa selityksenä Jeesuksen syntymälle Betlehemissä (sanamuodon muutokset eivät muuta sanomaa). Profetian välitön tehtävä on tarjota suora todiste muinaisen lupauksen täyttymisestä: Kristus syntyy ”Juudean Betlehemissä, sillä niin on kirjoittanut profeetta …” (2:5). Kuten oli ennustettu, niin kävi. Ensi silmäyksellä siinä ei näytä olevan mitään muuta, ei symboliikkaa eikä syvempiä merkityskerroksia, vain pala ennustettua maantietoa, jota paikalliset ”Raamatunoppineet” voisivat käyttää satoja vuosia myöhemmin opastaakseen ulkomaisia pyhiinvaeltajia Messiaan odotettuun syntymäpaikkaan.

mutta kun tarkastelemme syntymäkertomuksen rakennetta kokonaisuutena profeetallisen lainauksen laajemman kontekstin valossa (Miika 4:8-5: 9), on vaikea välttää johtopäätöstä, että on meneillään jotain muutakin kuin vain proof-from-profetia: Betlehemin merkitys Jeesuksen syntymäpaikkana tulee Miikan tavoin päivänvaloon vain sen ainutlaatuisen suhteen kautta, joka sillä on toiseen Daavidin kaupunkiin, Jerusalemiin. Lyhyesti sanottuna Jeesuksen syntymä Betlehemissä ei merkitse häntä ainoastaan ennustetuksi Messiaaksi, toiseksi eli uudeksi Daavidiksi, vaan myös vaihtoehtoiseksi Daavidiksi, jonka tehtävänä on tuomita nykyinen hallitseva hallitsijasuku ja korvata se jollakin aivan uudella. Purkakaamme korrelaatiot:

startille, kuten Miikan kohdalla (4:8), joulutarinan alkuperäinen fokus ei ole Betlehemissä vaan Jerusalemissa. Tänne idästä tulevat tietäjät saapuvat ensimmäisen kerran, ja syy, miksi he päättävät mennä Jerusalemiin, on se, että tähti, jonka he olivat nähneet, enteili juutalaisen kuninkaan syntymää. Minne muualle
menee kuin Jerusalemiin, jos etsii ”juutalaisten kuningasta”? Todellisen Jerusalemin kuninkaan etsintä antaa siten sävyn muulle kerronnalle.

saapuessamme tähän kaupunkiin kohtaamme toisen Miikan aiheen: sen asukkaiden kapinallisen luonteen. Tietäjät todellakin tavata kuningas juutalaisten, ”Herodes kuningas” (2:1), mutta kuten käy ilmi hänen teurastaessaan viattomia pysyäkseen vallassa (2:16-18), tämä paha hahmo on kaukana siitä hahmosta, johon nämä pakanat halusivat alistua. Eikä ongelma ole vain kuningas,” koko Jerusalem ” on levoton hänen kanssaan (2:3), mukaan lukien ylipapit ja kirjanoppineet (2:4), jotka tietävät Raamattunsa riittävän hyvin paikantaakseen todellisen kuninkaansa syntymäpaikan, mutta eivät osoita kiinnostusta mennä tapaamaan häntä.

Jeesuksella on jälleen sama tekstiyhteys, joka aiheutti Miikan ennustuksen: Jerusalem ei ole ainoastaan tällä hetkellä Kapinoimassa Jumalaa vastaan, vaan Jumalan tuomio kansalle on jo käynnissä. Miehittäjät ovat nyt Roomalaisia eivätkä assyrialaisia (Miika 5:5) tai babylonialaisia (4:10), mutta syy ja seuraus ovat samat. Jo” kirves on pantu juureen ” (Matt.3:10), lopullinen tuho on vielä tulossa (Matt. 24). Ja kuitenkin on tietysti myös toivoa Jerusalemille, sillä Jumala on antanut sille todellisen kuninkaan, joka lopulta palauttaa ”entisen vallan… , kuninkuuden Tytär Jerusalemille” (Miika 4:8). Tämä kuningas on kuitenkin erilainen kuin nykyinen Daavidin valtaistuimen teeskentelijä. Hän on Daavidin sukua (Matt.1; Luuk. 3), mutta samaan aikaan hänen juurensa ulottuvat kauas taaksepäin ennen Daavidia, ne ovat ”muinaisista päivistä” (Miika 5:2), todellakin ne sijaitsevat myös itse Jumalassa (Matt. 1:18, 20). Ja tästä syystä tietäjät eivät voi tyytyä Jerusalemissa hallitsevaan nykyiseen järjestykseen, vaan heidän on mentävä Betlehemiin, paikkaan, josta koko historia kerran alkoi ja on nyt alkamassa uudelleen, vaikkakin eri avaimella.

tästä päästään viimeiseen havaintoon: tämän Daavidin uuden pojan, Aadamin pojan, mutta myös Jumalan pojan, luonne. Edellä on mainittu, että siitä lähtien kun Aadam yritti ”olla Jumalan kaltainen” (1.Moos. 3:5), Jumala on etsinyt inhimillistä vastausta, joka antaa Jumalan olla Jumala. Betlehemissä hän sai etsimänsä. Jeesus Kristus, juuri sellaisena kuin hän oli ”Jumalan muodossa”, ”ei pitänyt tasa-arvoa Jumalan kanssa käsitettävänä asiana, vaan tyhjensi itsensä ottamalla palvelijan muodon” (Fil.2:6-7). Tämän heikkouden kautta hän täyttää lupauksen siemenestä Eevalle ja ansaitsee siten oikeuden kantaa nimeä, johon jokainen polvi taipuu (Fil.2:10). Koko Matteuksen evankeliumi antaa eloisan kuvauksen siitä, miltä tämä ruumiillistuma näyttää Jeesuksen elämässä.

lopuksi, miten voimme tiivistää Matteuksen ja Miikan panoksen ”Betlehemin teologiaan”? Jos Luukas ja hänen käyttämänsä perimätiedot käyttävät Betlehemiä keskittyäkseen siemenen lineaariseen jatkuvuuteen Aadamista Daavidin kautta Kristukseen, Matteus ja Miika käyttävät Betlehemiä todistaakseen syvemmästä ongelmasta siemenen langenneessa rakenteessa ja vertikaalisen jumalallisen väliintulon tarpeesta. Paradoksi on, että molemmat näkemykset ovat tosia: Messias on molemmat Eevan siemenestä Marian kautta, mutta myös syntynyt ylhäältä Pyhän Hengen kautta. Johannes näkijä vangitsee molemmat puolet ristiriitaiseen kuvakseen: Jeesus on sekä ”Daavidin juuri että jälkeläinen” (Ilm.22:16). Betlehemiä käytetään symboloimaan molempia.

tie Jerusalemiin kulkee edelleen Betlehemin kautta

voidaan esittää viimeinen kysymys: miten tämä liittyy meihin nykyään? Kuten usein raamatullisessa teologiassa, vastaus koskien ” jo ” ja ” ei-vielä.”

eräässä mielessä Betlehemin Kristus on jo suorittanut tulonsa Jerusalemiin ratsastaen aasin selässä, jossa häntä tervehdittiin ” hoosannas!”asukkaat (Matt.21:1-11; Mark. 11:1-10; Luuk. 19:29-38; Joh. 12:12-15). Täällä hän kävi ratkaisevan taistelunsa saadakseen kaupungin valtaistuimen
ja siten valtakunnan avaimet. Hänen vihollisensa ei kuitenkaan ollut Jerusalemin juutalaisten asukkaiden ja pakanoiden miehittäjien liha-ja verivihollinen, vaan koko ihmiskunnan vihollinen, ”muinainen käärme, jota kutsutaan panettelijaksi ja Saatanaksi, koko maailman pettäjäksi” (Ilm.
12:9; 1. Moos. 3:1). Hänen taistelutaktiikkansa oli ottaa Miikan ennustama Jerusalemin rangaistus itselleen: hänen poskeaan lyötiin ja nöyryytettiin; hänet ajettiin pois kaupungista ja pantiin laskeutumaan hengelliseen Babyloniinsa. Ja aivan kuten Miika oli ennustanut Jerusalemista, tämä Kristuksen saastuttaminen hänen vihollistensa toimesta osoittautui heidän omaksi lunastuskeinokseen (Miika 4:11-12; Jes.53). Vain tällä tavalla voitiin avata Jerusalemin portit, jotta kaikki voisivat astua sisään ja löytää rauhan.

ja silti kuningas Jeesuksen kansan pyhiinvaellus kaupunkiinsa ei ole vielä päättynyt. Olemme yhä matkalla odottaen taivaallisen Siionin kynnyksen ylittämistä, jotta olisimme täysin Yhdistyneet siellä Herraamme (Hepr. 12: 22; Ilm.21-22). Kun saavumme, sisäänpääsyvaatimukset ovat samat kuin ne, jotka on asetettu Aadamille ja Eevalle puutarhassa: älä tartu tasa-arvoon Jumalan kanssa; heijasta hänen kuvaansa hänen luomuksenaan ja anna elämäsi hänelle. Tai jos et pysty tähän (Room. 3:23!), varmista, että kuljet ensin Betlehemin läpi ja tapaat sen, joka teki tämän sinun sijastasi. Sieltä hän johdattaa meidät uuteen kaupunkiinsa, avaa portit ja vie meidät läpi (Psalmi 24).