joissakin Euroopan maissa ”Kristillisdemokratian” ideologia oli keskeinen väline, jonka kautta katoliseen kirkkoon liittyvät kulttuuriset ja yhteiskunnalliset identiteetit tulivat modernin konstitutionalismin ja modernin politiikan maailmaan. Tässä artikkelissa käsitellään monia tällaisen ideologian määrittelyyn liittyviä ongelmia: sen yhteys katolisen kirkon niin kutsuttuun yhteiskuntaoppiin ja niiden välisiin erimielisyyksiin, pitkä historiallinen matka, joka huipentui ’demokratian’ vakiinnuttamiseen modernin politiikan väistämättömäksi näköalapaikaksi, sekä Vatikaanin virallisen ajattelun ja joidenkin katolisten ajattelijoiden, kuten Maritainin, Mounierin ja dossettin, panoksen välinen suhde. Kristillisdemokratian ideologian huippukohta oli sen keskeinen panos Ranskan, Italian ja Saksan vuoden 1945 jälkeisen ajan perustuslaillisiin asiakirjoihin. Tuo panos loi mallin, jonka kautta tietty versio sosiaalidemokratiasta toteutui. Kristillisdemokraattisen ideologian sulautuminen sosiaalidemokratiaan merkitsi myös edellisen hajoamista ja antaa meille jälkikäteen mahdollisuuden tunnistaa sen ”siirtymäkauden” luonteen.