monta vuotta sitten vuokrasin grand old viktoriaanisen kartanon juhlasalin kuvankauniista merenrantakaupunkia.
juhlasali oli muutettu asunnoksi. Yllä olevassa kartanossa asui vuokraisäntäni – hyvin rikas mies, jonka sanottiin olevan yksi Eftpos: in, ensimmäisen sähköisen korttimaksujärjestelmän, keksijöistä.
Eftpos on ehkä ollut yksi kaikkien aikojen suurimmista keksityistä asioista, mutta se on ollut myös porttihuume muille tuotteille, kuten ”tap-and-go” – teknologialle, joka on laittanut kokonaisen sukupolven velkaantumaan, koska he naputtelivat kolme kahvia päivässä, liiketoimissa, jotka ovat liian nopeita ja helposti kouriintuntuvia.
ennen pankkiautomaatteja ja sähköisiä maksuja ihmisten piti kävellä pankkiin saadakseen rahaa ulos. Muistan äitini passbook, virkailija syöttämällä summia pieni sarake, hänen käsikirjoitus siisti,ja kiire päästä haaratoimisto ennen kuin se sulkeutuu klo 17.
tapa, jolla teemme valuuttaa, on muuttunut niin paljon suhteellisen lyhyessä ajassa. Kuka käyttää enää sekkejä tai edes matkasekkejä? Kuka menee pankkiin? Kuka kantaa käteistä? Vain köyhät ja kansalaisuudettomat.
viime vuonna Sydneyssä järjestetyillä suurilla ruokafestivaaleilla se oli vain kortti. Et voisi ostaa nyyttejä ilman paywavea. Myyjät väittävät, että paywave virtaviivaistaa palvelua ja tekee pistorasiaan vähemmän kohde ryöstöjä tai työntekijöiden varkauksia.
nyt varsinkin vilkkaissa baareissa, ravintoloissa ja huoltoasemilla odotetaan, että koputetaan ja mennään. Koneesta kiinni pitävä käsi juutuu ulos ennen kuin ehdit edes vetää lompakkoasi esiin. Kiina johtaa maailmaa käteisettömässä vallankumouksessa-on joitakin milleniaaleja, jotka eivät ole käyneet pankkiautomaatilla vuoteen.
eräs baarimikko kertoi, että useimmat asiakkaat näpyttelevät korttiaan ostaessaan juomia. ”Viikonloppuisin meillä oli tapana saada 180 dollaria käteistä juomarahoina työntekijää kohti”, hän sanoi. ”Se kattoi vuokrani. Emme saa enää tippejä, koska kukaan ei kanna käteistä.”
kaksikymmentä vuotta sitten sain luottokortin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni ja laitoin siihen isoja asioita – kuten lentolipun. Viime aikoina olen katsellut luottokorttitietojani ja ne ovat ihan pieniä juttuja: kahvit, lounaat, toppaukset matkakorttiin. Kaikki pieniä summia, ja ne täsmäävät. Parin viime vuoden aikana olen harvoin kantanut käteistä mukana,mutta menot ovat kasvaneet.
muuttaako tapa, jolla maksamme asioista, tapaa, jolla kulutamme?
with tap and go, minun luottokortti oli lyömällä kattoon yhä säännöllisemmin (ei väliä, pankkini olisi aina anteliaasti tarjota laajentaa minun raja). Teknologia-ja laiskuus (kuka voi vaivautua vetämällä ulos oikea muutos?)- teki siitä entistä helpompaa mielettömästi viettää.
sitten kolme viikkoa sitten kadotin pankkikorttini ja päätin olla korvaamatta sitä (se olisi neljäs kadonnut tai varastettu korttini vuoden sisällä). Päätin elää vain rahaa täynnä olevassa maailmassa.
nyt kerran viikossa juoksen pankkikonttoriin ennen kuin se sulkeutuu neljältä ja saan ulos rahasumman, jolla pärjään koko viikon. Harmittaa, mutta niin on viikonloppuun meneminen ilman rahaa.
joten missä ikinä olen perjantaina, siellä on ryntäys löytää haara, ja ehtiä sinne ennen neljää iltapäivällä. Sitten joudun jonottamaan rahaa, joka riittää koko viikoksi.
kun rahaa on varattu joka viikko, huomaan kuluttavani vähemmän, koska en vain älyttömästi naputtele korttiani joka kerta, kun haluan ostaa jotain.
rajallinen määrä käteistä lompakossa muuttaa tapaa, jolla käytät – se tekee sinusta vähemmän holtitonta ja harkitumpaa. Ystäväni heittävät korttinsa alas brunssilla ja tuskin katsovat laskua. Katson ja lasken rahani huolellisesti.
vaikka säästän rahaa käyttämällä tiukkaa rahanjakoa budjetointivälineenä, huomaan, että minut on suljettu joidenkin asioiden ulkopuolelle vain rahaa sisältävän elämäntapani vuoksi: lensin viime viikolla budjettilentoyhtiöllä (lippu ostettu ennen kuin kadotin korttini), halusin nostaa matkatavararajaani – jotain, mitä en voinut tehdä verkossa ilman luotto-tai pankkikorttia. Sen sijaan jouduin jonottamaan (ihmiset, jotka ovat käteistä-vain löytää he viettävät paljon aikaa jonoissa) ja jouduin maksamaan palkkion käteisellä lentokentällä.
kortittomille on tarjolla myös vähemmän itsepalvelukassoja tai kuljetuskorttikeskuksia. Pysyäkseni kyydinjakopalveluiden, Spotifyn ja Netflixin käytössä, olen perustanut suoraveloituksen PayPalin kautta.
siirtyminen käteisettömään talouteen tapahtuu nyt sen kummemmin kyseenalaistamatta, onko se hyvä asia vai ei (se on varmasti hyväksi pankeille).
mutta käteisen käytöstä on hienovaraista psykologista hyötyä.
yksi modernin pääoman ongelmista on sen lisääntynyt vieraantuminen työn hedelmistä. Nykyaikainen tietotyöläinen, joka kauppaa ideoita tai strategioita, ei itse asiassa tuota mitään konkreettista, joka selittäisi heidän työpöytänsä ääressä vietetyt tunnit. Monelle työntekijälle vasta pankkitilillä olevat numerot ovat todiste työstä.
Käteinen oli aina vain merkki, mutta luovuttamalla sen tiskin yli tehtiin selvä kauppa: tässä on prosenttiosuus päivätyöstäni vastineeksi työstä, jonka olette sitoutuneet tekemään vaikkapa voileipäni.
tuo tapahtuma on nyt puristettu sekunnin murto – osaan ajasta-ajasta, joka kuluu ”naputteluun”. Ja näin tehdessään jotain devalvoidaan.
* Brigid Delaney on Guardianin australialainen kirjailija ja kolumnisti