CIA: n johtajan Leon Panettan kesäkuinen peruuntuminen erittäin salaisesta salamurhaohjelmasta on synnyttänyt täystyrmäyksen. Lukuisten raporttien mukaan varapresidentti Cheney oli ohjelman luomisen takana 9/11: n jälkimainingeissa ja ilmeisesti ohjasi tiedusteluyhteisöä pitämään sen piilossa kongressilta. Tällaisen yrityksen laillisuus, etiikka ja moraali ovat kiistanalaisia. Mutta ajankohtaiset otsikot tarjoavat myös mahdollisuuden keskustella suuresta sanattomasta kysymyksestä: onko salamurha tehokas terrorisminvastainen tekniikka?
useimmat raportit ohjelmasta saavat sen kuulostamaan siltä kuin se ei olisi koskaan ollut täysin toimintakunnossa. Ex-CIA-upseeri Philip Giraldi on kuitenkin todennut, että oli yksi epäonnistunut operaatio (jonka yksityiskohdat eivät tyydytä ketään, joka on katsonut 24 tai lukenut Tom Clancyn teoksia, ja se ei ole edes mainitsematta yllätyksetön niille, jotka tuntevat amerikkalaisen tiedustelun). Giraldin lähteiden mukaan CIA: n ja Delta Forcen agentit yrittivät salamurhata Keniassa al-Qaidan agentin tämän naamioituessa liikemiehiksi. Keikka meni kuitenkin mönkään. Mahdollisten salamurhaajien oli pelastettava U.S. ambassador, jolle ei ollut kerrottu operaatiosta. Seurasi syyttelyä ja hämmennystä, ja ohjelma pantiin jäihin. Lopulta CIA lopetti sen virallisesti vasta kesäkuussa 2009.
ollakseni reilu salamurhaajaryhmäämme kohtaan, tällaiset yritykset edustavat tiedusteluoperaatioista haastavinta ja ilkeintä. Riskit ovat suuria ja hyödyt voivat olla vähäisiä ja vaikeasti tunnistettavia. Niin sanottua” wetworkia ” kaupassa tekee vain muutama turvallisuuspalvelu, ja silloin harvoin ja huolellisesti filmataan päinvastoin. Virheet ovat kuitenkin yleisiä ja seuraukset voivat olla kaukana siitä, mitä oli tarkoitus.
lisäksi, antakaa varapresidentti Cheneylle ja raportoidusta CIA: n ohjelmasta vastaaville mahdollisuus epäillä: he yrittivät korjata räikeää aukkoa Amerikan terrorisminvastaisissa kyvyissä. Suuri osa julkisesta keskustelusta strategiasta ja taktiikasta al-Qaidaa vastaan viime vuosina on keskittynyt vähemmän knotty kysymyksiä, ja on liian usein keitetty alas väärä ”lainvalvonta vs. sotilaallinen ”keskustelu, joka voi muistuttaa mitään muuta kuin Lite-olut” maistuu hyvältä / vähemmän täyttävä ” mainokset vanha. Ei ole helppoa vastausta siihen, mitä tehdään terroristeille, jotka nauttivat tosiasiallisesta turvapaikasta maissa, jotka ovat ystävällisiä-tai eivät ainakaan epäystävällisiä-Yhdysvalloille.
terroristien kohtaaminen villeissä, epäystävällisissä maissa on kuitenkin riittävän helppoa. Kun al-Qaidan korkean arvon kohteet (hvts) havaitaan esimerkiksi Jemenin takamailla, Amerikka kutsuu Predatorin tai Raptorin ja lähettää pahiksen-ja toivottavasti ei liian monta viatonta, jotka sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan-Hellfire-ohjuksella. Mutta mitä pitäisi tehdä, kun HVT: tä löydetään vaikkapa Stuttgartista tai Brysselistä? Tai Lontooseen tai Torontoon? Kun otetaan huomioon, missä määrin al-Qaidan taistelijat, propagandistit ja rahankerääjät ovat löytäneet erilaisia turvapaikkoja länsimaista, tämä ei ole hypoteettinen harjoitus.
terrorisminvastainen teoria tarjoaa eräänlaisen vastauksen. Kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelu saa selville terroristisolun ystävällismielisessä maassa, se ilmoittaa asiasta isäntämaan hallitukselle ja antaa paikallisen turvallisuuspalvelun kääriä solun. Mutta toisin kuin Jack Bauer, emme aina saa miestämme kiinni. Unohdamme silti helposti, että vaikka 9/11-hirmutekoon syyllistyneistä yhdeksästätoista kaappaajasta viisitoista oli saudeja, suurin osa al-Qaidan ”Lentokoneoperaation” suunnittelusta ei tapahtunut Lähi-idässä, vaan Hampurissa, Saksassa. Mitä tekisimme seuraavien terroristien ”isojen häiden”suhteen?
salamurhaajien lähettäminen tappamaan terroristeja ystävällismielisissä maissa kuulematta paikallista turvallisuuspalvelua-” yksipuolinen ” vakoojakielessä-kuulostaa riittävän helpolta, mutta on käytännössä erittäin haastavaa. Maustetut toimijat voivat esiintyä liikemiehinä tai muunlaisena ei-virallisena peitetarinana (NOC). Väärennettyjen ulkomaalaisten passien käyttäminen on kuitenkin riskialtista. Kaikki amerikkalaiset salamurhaajat, jotka sattuvat jäämään kiinni-ja jotkut lopulta jäävät-on ehkä uhrattava. Lisäksi on epäviisasta käyttää Yhdysvaltain suurlähetystöjä aseiden kanavana, varsinkin jos suurlähettiläälle ei ole kerrottu asiasta.
jos haluamme vakavoitua salamurhien suhteen, olisi hyvä katsoa heidän saavutuksiaan. Harva tiedustelupalvelu tekee salamurhia ulkomailla rutiininomaisesti, ja yhä harvempi tekee ne hyvin. Iran on lähettänyt kymmeniä vastustajiaan ulkomaille vuoden 1979 jälkeen, mukaan lukien useita iskuja Euroopassa ja yksi vahvistettu salamurha Yhdysvalloissa vuonna 1980. Saddamin Irak teki ajoittain kostotöitä Lähi-idässä ja Euroopassa olevia vihollisiaan vastaan, joskaan ei aina onnistuneesti. Nykyaikaisen poliittisen salamurhan keksinyt Venäjä murhaa yhä terroristeja ulkomailla, enimmäkseen tšetšeenejä. Israel on kuitenkin ennen kaikkea se kansakunta, josta on viime vuosikymmeninä tullut märkätöiden koekenttä. Amerikkalaisten pitäisi siis katsoa, onko salamurha tehokas keino kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.
Israelin maineikas märkätyöosaaminen on herättänyt paljon spekulaatiota, valikoivaa tuomitsemista, ajoittaista ihailua ja useita epätarkkoja elokuvia. Vuoden 1972 Münchenin olympialaisten jälkeen, joissa palestiinalaisen terroristiryhmän Black September jäsenet ampuivat yksitoista israelilaista urheilijaa, Israelin tiedustelupalvelu aloitti laajan salaisen kampanjan palestiinalaisten ääriliikkeiden murhaamiseksi.
Münchenin kosto jatkui parikymmentä vuotta ja johti jopa kuudentoista palestiinalaisen kuolemaan Euroopassa ja Lähi-idässä, joista useimmilla ei ollut juuri mitään yhteyttä Münchenin hirmutekoihin. Ensimmäinen vuonna 1972 kuollut iskijä oli PLO: n edustaja Roomassa, jolla ei ilmeisesti ollut mitään tekemistä Münchenin kanssa. Vain yhdellä uhrilla oli suora yhteys israelilaisten Olympialaisten murhaan, ja hänet eliminoitiin vasta vuonna 1992.
Mossad teki matkan varrella vakavia virheitä. Ollessaan Norjassa vuonna 1973 israelilaiset agentit tappoivat tarjoilijan, jota he luulivat mustan syyskuun johtajaksi. Mukana olleista yhdeksästä Israelilaisagentista kuusi pidätettiin ja norjalaiset tuomitsivat viisi. Vaikka he istuivat lyhyitä vankeusrangaistuksia, Israel oli hyvin hämmentynyt. Myös Mossadin verkot suuressa osassa Eurooppaa räjäytettiin, ja ne jouduttiin rakentamaan hitaasti uudelleen.
sitä paitsi koskaan ei ole ollut selvää, että Israelin legendaarinen kosto Münchenistä sai aikaan paljon pysyvää arvoa. Vaikka ei ole epäilystäkään siitä, että 1970-luvun operaatio sai PLO: n paniikkiin ja todennäköisesti vähensi jonkin verran Israeliin kohdistuvaa terrorismia, se ei mitenkään helpottanut rauhanprosessia, vaan päinvastoin näyttää olevan totta. Voidaan väittää, että Israel radikalisoi palestiinalaiset tappamalla häikäilemättömästi PLO: n edustajia ja ajoi siten jotkut tukemaan paljon tappavampaa ja leppymättömämpää Hamasia 1980-luvun lopulla.
Münchenin operaation sekavien tulosten jälkeen Israel muutti taktiikkaa. 1990-luvun puolivälistä lähtien maa on suosinut ”täsmämurhia” perinteisen salamurhan sijaan. Se, että Israelin tiedustelupalvelu nyt mieluummin tappaa terroristeja ohjuksilla kuin hiljennetyillä pistooleilla, kertoo jotain tärkeää, ja se on menetelmä, jota ei ole tunnistamaton amerikkalaisille, jotka tuntevat Petolennokki-iskut Talebania vastaan.
Israelin salamurhakokemuksia tulisi tutkia tarkoin jokaisen maan, joka yrittää kostotöitä terroristeja vastaan. Vaikka CIA: n salamurhaohjelma ei koskaan päässyt kunnolla vauhtiin-mikä voi yhtä hyvin olla amerikkalaisten kokemattomuus niin arkaluonteisissa asioissa-Cheneyn ja muiden mainitsemat asiat eivät katoa, ja vakoojien ja Strategien on käsiteltävä niitä vakavasti ja järjestelmällisesti. On varmasti runsaasti väärää moraalia esillä protesteja viimeaikaisia paljastuksia. Tälle kirjoittajalle ei ole koskaan ollut selvää, miksi terroristien tappamista ohjuksilla-menetelmää, joka tappaa usein myös viattomia-pidetään hyväksyttävänä, mutta paljon tarkempia tekniikoita ilman ”sivullisia uhreja”, kuten Mossadin käyttämiä, pidetään mahdottomina. Jos Yhdysvallat haluaa joskus käydä israelilaistyylistä salaista kampanjaa al-Qaidaa vastaan, meidän olisi hyvä miettiä tarkkaan, mitä yritämme saavuttaa ja mitkä tahattomat seuraukset voisivat olla.