kaikilla kokeneista esiintyjistä niihin, jotka ovat vasta löytäneet klassisen musiikin, on ollut kysymyksiä siitä, miten teokset saavat nimensä. Nimittivätkö Beethovenin kaltaiset säveltäjät omia sinfonioitaan? Mikä on opusnumero? Miksi Mozartin teoksissa on K-kirjain otsikon lopussa? Miksi on hämmentävää sanoa rakastavansa ”Minuetia”tai ” Adagiota”?
tänään yritämme vastata joihinkin näistä kysymyksistä selittämällä klassisen musiikin nimeämiskäytäntöjä.
Sävellystyyppi:
Sinfonia, sonaatti, pianokvintetto, konsertto – nämä ovat kaikki sävellystyyppejä. Klassisen musiikin säveltäjät sävelsivät teoksia monissa näistä muodoista ja usein sama säveltäjä sävelsi useita saman tyyppisiä teoksia. Siksi on hämmentävää sanoa, että nautit ”serenadin”, ”konserton” tai ”Mazurkan” kuuntelemisesta. Säveltäjänimen käyttökään ei usein rajaa sitä, mihin kappaleeseen viitataan. Ei esimerkiksi riitä, että sanotaan ”Beethovenin Sinfonia”. Hän kirjoitti niistä 9!
Yleisnimi:
sävellyksillä on usein yleisnimi, joka voi kuvata teoksen sävellajia, avaintunnusta, esitettyjä soittimia jne. Tämä voisi olla jotain niinkin yksinkertaista kuin Sinfonia nro 2 (joka tarkoittaa säveltäjän kirjoittamaa 2.sinfoniaa), Minuet G-duurissa (minuet ovat eräänlaisia tansseja) tai konsertto kahdelle sellolle (orkesteriteos, jossa solisteina on kaksi selloa). Ongelma viitattaessa teokseen yleisnimellä jopa yhdessä säveltäjän kanssa on se, että sekään ei välttämättä riitä tunnistamaan tarkkaa teosta. Kun Taas Sinfonia Ei. 2 by Mahler on riittävä, koska se on hänen ainoa 2.sinfonia, Minuet Bachin ei ole, koska hän kirjoitti useita minuetteja elinaikanaan.
Ei-yleisnimet:
Ei-yleisnimet eli klassisen musiikin lempinimet ja alanimet ovat usein yleisnimiä tunnetumpia. Ne voivat olla jopa niin kuuluisia, ettei säveltäjänimeä tarvita selventämään, mihin kappaleeseen viitataan. Eine Kleine Nachtmusik, Taimenkvintetti ja Yllätyssinfonia ovat kaikki esimerkkejä ei-yleisistä nimistä.
kuka antoi klassiselle musiikille niiden ei-geneeriset nimet? Joskus säveltäjä lisäsi teokseen lisänimen. Näitä kutsutaan alaotsikoiksi, ja niiden katsotaan kuuluvan teoksen muodolliseen nimeen. Tšaikovskin sinfonian nro 6 alaotsikko B-mollissa on ”Pathetique”.
lempinimi sen sijaan ei kuulu viralliseen arvonimeen, eikä sitä ole säveltäjältä annettu. Se on nimi, joka on tullut yhdistetyksi johonkin teokseen. Esimerkiksi Bachin ”kuusi konserttia à plusieurs instruments” tunnetaan yleisesti Brandenburgin Konserttoina, koska ne esitettiin lahjaksi Brandenburgin Rajakreiville. Nimen antoi Bachin elämäkerran kirjoittaja Philipp Spitta,ja se pysyi. Mozartin sinfonia nro 41 sai lempinimen Jupiter mitä todennäköisimmin sen ylenpalttisen energian ja suuren mittakaavan vuoksi. Schubertin Sinfonia nro 8 tunnetaan keskeneräisenä sinfoniana, koska hän kuoli ja jätti sille vain 2 täydellistä osaa.
monissa tapauksissa teokseen viittaaminen ei-yleisnimellä, erityisesti säveltäjän nimellä, riittää teoksen tunnistamiseen. Useimmat klassisen musiikin ystävät tietävät, mihin teokseen viitataan, kun sanotaan ”Beethovenin Eroica-Sinfonia”.
Numeeriset Nimikkeet:
joillakin klassisilla sävellyksillä ei ole yleisnimeä, vaan ei-numeerinen nimi. Nämä ovat säveltäjän antamia muodollisia nimikkeitä, jotka eivät noudata peräkkäistä numeerista nimeämiskäytäntöä. Tähän kategoriaan kuuluvia teoksia ovat Berliozin Sinfonia Fantastique, Händelin Messias ja myös Richard Straussin Sprach Zarathustra.
Opusnumero:
Opusnumeroita, lyhennettynä op., käytetään erottamaan keskenään samannimisiä sävellyksiä ja ilmoittamaan valmistusjärjestys. Jotkut säveltäjät antoivat numeroita omille teoksilleen, mutta monet olivat metodeiltaan epäjohdonmukaisia. Tämän vuoksi joidenkin säveltäjien teoksiin viitataan musiikkitieteilijöiden antamalla luettelonumerolla. Yleisesti käytettyjä luettelonumerojärjestelmiä ovat Köchel-Verzeichnis Mozartille (K) ja Bach-Werke-Verzeichnis (BWV).
muita tunnettuja esimerkkejä klassisen musiikin lempinimistä ja Alaotsikoista
- Beethovenin Sinfonia nro 6 F-duuri, Op. 68-alaotsikkona Pastoraalisinfonia: Vaikka monilla Beethovenin teoksilla on lempinimiä, ”pastoraali” on ainoa säveltäjän tahallaan antama nimi. Itse asiassa koko nimi oli ” Pastoraalisinfonia eli muistelmia maalaiselämästä.”
- Haydnin Sinfonia nro 94 G – duurissa (H. 1/94) – lempinimeltään Yllätyssinfonia: nimetty toisen osan alkuteeman lopussa olevan äkillisen fortissimo-soinnun vuoksi. Liike soitetaan muuten hyvin hiljaa (tai pianolla).
- Saint – Saensin Sinfonia nro 3 c-molli, Op. 78-lempinimeltään Urkusinfonia: tämä ei varsinaisesti ole sinfonia uruille. Kuitenkin kaksi osaa neljästä käyttää piippuelintä näkyvästi.
- Schubertin pianokvintetto a-duurissa, D. 667 – lempinimeltään Taimenkvintetti: nimi ei ole peräisin Schubertista. Se tunnetaan suositummalla nimellä, koska neljäs osa on joukko muunnelmia Schubertin liedistä ”Die Forelle” (Taimen) – saksalaisesta runosta, jota lauletaan musiikin tahtiin.
- Chopinin Étude Op. 10, nro 5 – lempinimeltään The Black Keys Etude: tämä soolopianolle tehty tutkimus sai nimensä pelkästään mustilla koskettimilla soitetun oikean käden triplettihahmon ansiosta.
- Dvorakin Sinfonia nro 9 e – molli, Op. 95: Uudesta maailmasta-lempinimeltään New World Symphony: The New World Symphony on lempinimi, vaikka Dvorak sisällytti ”New world” nimeen. Se on kirjoitettu säveltäjän aikana New Yorkissa ja oletettavasti sisältää hänen pohdintojaan elää Amerikassa.
- Mozartin Serenadi nro 13 jousille G – duurissa, K. 525-lempinimeltään Eine kleine Nachtmusik: kansanomainen nimi, sananmukaisesti ”a little night music” saksaksi, tulee Mozartin henkilökohtaisessa luettelossaan tekemästä merkinnästä ”Eine kleine Nacht-Musik”. Tässä tapauksessa Mozart ei todennäköisesti antanut teokselle erityistä nimeä, vaan kirjasi levytyksiinsä kirjoittaneensa pienen serenadin.