tiedän pari asiaa kardinaali Cajetanista. Itse asiassa tiedän enemmän kuudennentoista vuosisadan Dominikaaninen filosofi ja teologi kuin teen monia ihmisiä tapaan päivittäin perusteella myös ne tapaan säännöllisesti. Hänen nimensä, syntymäpäivä (20 Helmikuu 1469), paikka koulutus, kirjoja hän kirjoitti, filosofinen ja historiallinen osuudet hän teki hänen elämänsä ja paikka ja tapa hänen kuolemansa ovat kaikki asiat, joista tiedän. Ja silti, huolimatta rikkaasta ja valistuneesta kuvasta, jonka voin maalata Dominikaanisesta kardinaalista, en tunne häntä. Toisaalta tunnen miehen, joka johtaa paikallista lehtikioskia, vaikka en tiedä, missä hän on syntynyt tai käynyt koulua, enkä tiedä, mitä etuja hänellä on tai mitä hän oikeastaan tekee jokapäiväisessä elämässään. Kumma kyllä, tunnen Cajetan paremmin kuin kauppias vaikka tapaan kauppias koko ajan enkä ole koskaan, valitettavasti minun, tavannut ketään kuudennentoista vuosisadan.
tässä arkisessa pohdinnassa on muutamia piirteitä, jotka, uskokaa tai älkää, ovat eläviä kysymyksiä kysymyksessä Thomas de Vion eli kardinaali Cajetanin panoksesta filosofiaan ja Pyhän Tuomas Akvinolaisen vastaanotosta myöhemmissä sukupolvissa. Kun otamme esiin kysymyksen siitä, että tiedämme enemmän ihmisistä, joita emme tunne, kuin ihmisistä, joita tunnemme, alamme tutkia olemisen rakenteita. Ei vain ’Ollako vai eikö olla’ vaan pikemminkin ’ mitä väliä sillä on?”Viimeksi mainitussa kysymyksessä ei ole välinpitämättömyyttä olemista kohtaan, vaan se esitetään hartaasti.: mitä merkitystä sillä on? Jos joku kysyy ’mitä tiedät ’tai’ mistä tiedät’, seuraa väistämättä tosiasioiden luettelo. Cajetanin ja kauppiaan tapauksessa aion laatia paljon pidemmän listan edellisistä kuin jälkimmäisistä. Kuitenkin, sanomalla paljon asioita kaksi lukua, en ole edes alkanut käsitellä kysymystä ero tehdään.
jokainen, joka tuntee eron olemisen ja olemuksen välillä (että-jokin-on vs. Mikä-jokin-on), saattaa alkaa miettiä, että puhuessamme kauppiaan tuntemisesta, mutta ei Cajetanista, me todella puhumme olemisen tuntemisesta tai olemisen läsnäolon kohtaamisesta. Voisimme todellakin olettaa, että cajetanin tapauksessa emme ole keskittyneet olemiseen vaan johonkin olennon kaltaiseen: tiedämme, mikä kardinaali ”on”, mutta emme tiedä, että hän on. Kardinaali Cajetan saattaa osoittautua Kuningas Arthurin kaltaiseksi: myyttiseksi hahmoksi. Toisaalta kauppias saattaa osoittautua, ettei hän ole koskaan omistanut myymälää lainkaan, ja hänen omistajansa on taidokas juoni. Mutta se, että hän oli olemassa, ei ole kyseenalaista. Jossain tässä ”cajetanin tuntemisen” ja ”kauppiaan tuntemisen” välisessä vaihdossa alamme aistia eron olemuksen tuntemisen ja olemuksen kohtaamisen välillä.
toinen alkuperäisestä problematiikastamme esiin tuleva asia on kiistelty kysymys tiedon luonteesta. Onko tieto vain pitkän sarjan (tosia) väittämiä pitämistä vai onko se jotain enemmän? Voin tietää kaiken kardinaali Cajetanista, – mutta ennen kuin tapaan hänet, en voi sanoa tuntevani häntä. Silloin tietäminen tuntuu olevan eräänlainen elävä suhde tietäjän ja tunnetun välillä.
uskon, että Pyhä Tuomas olisi samaa mieltä, ja minusta tuntuu, että myös Cajetan olisi samaa mieltä. Näyttää kuitenkin myös siltä, että 1900-luvun puolivälistä lähtien köyhää kardinaali Cajetania on jossain määrin parjattu siitä, että hän on kääntänyt Tomistisen filosofian liian propositionaaliseksi ja ”Essentialistiseksi”. Syytteen mukaan Cajetan johti seuraajansa hylkäämään Thomasin ajatuksen rikkaammat syvyydet, jotka tekevät siitä paitsi triviaalin tai tautologisen, mutta antavat sille voiman liikkua ja ravistella oppilaitaan. Tämä ei tarkoita, että joku kuten Gilson mielestä Cajetan tekee Thomasin filosofiasta ”tylsää”, vaan, paljon pahempaa, häntä syytetään siitä, että hän tekee siitä epäolennaisen ja hyödyttömän.
Cajetan eli tietenkin levotonta aikaa ja hän oli johtava kirkonmies Martti Lutherin pikkumaisten protestointien vastauksessa. Se ei olisi yllättävää siksi löytää hänet kiinnostunut luomaan selkeitä määritelmiä ja ehdotuksia hänen työstään, joka mahdollisti hänelle, ja kirkon, tunnistaa kohtia erimielisyyttä ja sieltä on johdonmukainen keskustelu. Tätä kaikkea ei kuitenkaan pidä viedä liian pitkälle: Lutherin ja kirkon välinen väittely ei ollut väittely gradu qua gradusta, vaan pikemminkin teesi todellisen ja elävän uskon ilmauksina. Dominikaanien ja Augustinolaisten keskustelukumppanit paneutuivat syvällisesti, intohimoisesti ja henkilökohtaisesti puhumiinsa asioihin, vaikka turvautuivatkin välillä vähemmän intohimoiseen tekniseen terminologiaan.
tästä jälkimmäisestä kysymyksestä, jota voimme kutsua Cajetanin kehotukseksi ortodoksisuuteen, saatamme löytää moraalisen imperatiivin meille tänään. Koska tietäminen on suhde ” elävään ”asiaan, niin meillä on omalaatuinen velvollisuus tätä asiaa kohtaan: kun meillä on tieto, meidän ei tule” tappaa ” sitä, minkä tunnemme pelkistämällä sen kylmäksi väitteeksi, vaan sen täytyy elää meissä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi oppia kauppiaan nimi.
Br Jordan Scott O. P.
