CHINVATIN silta, ”risteys” eli ”Erottajan silta” tai ”päätöksen silta”—merkitys ei ole varma—on Zarathustralaisessa perinteessä myyttinen silta, joka sielujen täytyy ylittää päästäkseen paratiisiin. He onnistuvat ylittämään sen vain, jos he ovat asha-Vanin sieluja, toisin sanoen Ashan, totuuden ja järjestyksen uskollisia seuraajia (Vedic, ţta ), Indoiranilaisen uskonnon perusperiaate. Jos he ovat dregvantin sieluja, toisin sanoen drujin (valheen) seuraajia, he putoavat sillalta, joka heille kapenee partaveitsen terään, ja he asuvat ikuisesti helvetissä. Chinvatin silta ulottuu helvetillisten kuilujen yli. Yksi sen päistä on Harā-vuoren huipulla, joka tunnetaan myös nimellä Alburz tai harā Berez (”korkea Harā”) – myyttinen vuori, jolla on merkitystä Indoiranilaisissa kosmologisissa käsityksissä; toinen pää saavuttaa Paratiisin (garōdman), johon ašavanin sielu astuu kulkiessaan ”sekalaisten alueen” (hamisagān) läpi ja sitten hyvän ajatuksen, hyvän sanan ja hyvän teon salien läpi.
sielua Chinvatin sillalla odottaa jumalallinen tuomioistuin, joka koostuu jumaluuksista Mithra, Sraosha (”kuri”) ja Rashnu (”tuomari”), joita avustaa Arshtāt (”oikeus”). Silloin sielu kohtaa oman sisäisen minänsä, daēnān, ajatustensa, sanojensa ja tekojensa summan. Daēnā voi yksittäistapauksen mukaan olla upea neito tai kauhea noita. Se toimii psykopompina loppumatkan ajan, seuraten ashavanin sielua paratiisiin, jossa Vohu Manah (”Hyvä ajatus”), yksi Amesha Spentoista eli hyväntahtoisista kuolemattomista, ottaa sen vastaan ja lohduttaa vaikeasta ja tuskallisesta koetuksesta, jonka se koki ollessaan erossa ruumiista.
tämä skenaario on hyvin vanha: Chinvatin silta ja daēnā mainitaan molemmat Gāthāsissa. Monet tämän uskomuksen—erityisesti sillan-piirteet muistuttavat muiden uskonnollisten perinteiden käsityksiä, ennen kaikkea shamanistisen muunnelman käsityksiä.
kulkua tuonpuoleiseen, Chinvatin siltaa voidaan pitää myös sielun tienä taivaaseen hurmioituneen kokemuksen aikana (Nyberg, 1938). Näin se ei esiinny ainoastaan tuonpuoleisen käsityksissä, vaan myös initiaatioiden aikana tapahtuvissa uskonnollisissa kuljetuksissa, jotka ovat kuolemalle analogisia.
Bibliografia
Boyce, Mary. A History of zarathustralaisuus, vol. 1. Leiden, 1975.
Corbin, Henry. Terre Céleste et corps de résurrection. Pariisi, 1961.
Eliade, Mircea. Shamanismi: ekstaasin arkaaiset tekniikat. Rev. & enl. toim. New Yorkissa 1964.
Gnoli, Gherardo. ”Ašavan: Contributo allo studio del libro di ardā Wirāz.”Iranicassa, toimittajina Gherardo Gnoli ja Adriano V. Rossi, s. 387-452. Napoli vuonna 1979.
Kellens, Jean. ”Yima et la mort.”Kielissä ja kulttuureissa. Studies in Honor of Edgar C. Polomé, toim. M. A. Jazayery ja W. Winter, s. 329-334. Berliini – New York–Amsterdam, 1988.
Lommel, Herman. Zarathustran uskonto on edustettuna Awestan mukaan. Tübingen, 1930.
Molé, Marijan. ”Daēnā, le pont Činvat et l’ Initiation dans le Mazdéisme.”Revue de l’ histoire des religions 158 (1960): 155-185.
Nyberg, H. S. The Religions of Ancient Iran. Leipzig, 1938.
Pavry, J. D. C. Zarathustralainen oppi tulevasta elämästä. New Yorkissa 1926.
Widengren, Geo. Iranin uskonnonhistorian tila ja tehtävät. Leiden, 1955.
Widengren, Geo. Les religions de l ’ Iran. Pariisi, 1968.
Gherardo Gnoli (1987)
käännetty Italiasta Roger DeGaris