yksi kattavimmista avoimen lähdekoodin tileistä Talebanin kampanjasta tänä aikana on Carl Forsberg, entinen tutkimusanalyytikko Washington DC: ssä sijaitsevasta Sodantutkimuslaitoksesta.hän kuvailee, miten kapinalliset muokkasivat strategiaansa käyttämällä väijytyksiä, omatekoisia räjähteitä ja itsemurhapommittajia häiritäkseen ISAF: n viestintäyhteyksiä. Kanadan taisteluosasto joutui kiinnittämään yhä enemmän huomiota puolustautumiseen ja turvallisempien tieyhteyksien rakentamiseen tukikohtiensa välille, joita kaikkia oli partioitava ja puolustettava.
joukko-osastolle, joka oli jo liian pieni vakiinnuttamaan pysyvää läsnäoloa suurimmassa osassa maakuntaa, ”joukkosuojelun” kasvavat vaatimukset jättivät vielä vähemmän joukkoja raivausoperaatioihin. Lisäksi kun kanadalaiset muuttivat uusille alueille tai palasivat aiemmin raivaamilleen alueille, kapinalliset jatkoivat luisumistaan tai sulamistaan paikallisväestöön ja ilmaantuivat uudelleen, Kun ulkomaalaiset olivat lähteneet.
tällä välin Taleban kehitti rinnakkaisia epävirallisen hallinnon instituutioita saadakseen paikallisväestön tuen (tai ainakin kuuliaisuuden). He uhkailivat ja joskus salamurhasivat paikallisia heimohahmoja ja hallituksen virkamiehiä, ja siten eliminoivat vastustajia, joita ei voinut olla mukana valitsemassa. He soluttautuivat muun muassa välittömästi Kandaharin kaupungin pohjoispuolella sijainneisiin piirikuntiin, kuten Arghandabiin, jossa vain harvat kanadalaiset tai muut ISAF-joukot sijaitsivat. He käyttivät Arghandabia laukaisualustana kesäkuussa 2008 röyhkeässä hyökkäyksessä Sarpozan vankilaan Kandaharin kaupungissa, lyhyen ajomatkan päässä Kanadan ”provincial reconstruction team” – päämajasta.
huolimatta laajoista päinvastaisista todisteista Kanadan sotilasjohtajat antoivat edelleen ymmärtää, että strateginen tilanne oli paranemassa.
kun Taleban oli asettunut kaupungin pohjois -, länsi-ja lounaisosiin, se pystyi paremmin ”siirtämään aseita, taistelijoita ja tienvarsipommeja tai tienvarsipommeja turvataloihin useissa Kandaharin kaupunginosissa”, Forsberg kirjoittaa. Soluttautumisreittien avulla kapinalliset saattoivat myös suoraan pelotella kaupungin asukkaita ja toteuttaa kohdennettuja salamurhia, jotka oli ”huolellisesti valittu sekä heikentämään hallituksen toimintakykyä että vaikuttamaan psykologisesti väestöön” menetelmillä, joihin kuului Afganistanin hallituksen tai kansainvälisten joukkojen kanssa tai puolesta työskentelevien johtohahmojen tappaminen. Vuoteen 2009 mennessä Globe and Mailin artikkelissa kerrottiin, että Talebanin taistelijoista oli tullut kaupungissa ”yöllisiä vieraita”, mikä loi asukkaille akuutin pelon ilmapiirin.
Valokuvahyvitys: Isaf media. Creative Commons-lisenssi.
huolimatta laajoista päinvastaisista todisteista Kanadan sotilasjohtajat antoivat edelleen ymmärtää, että strateginen tilanne oli paranemassa. Tammikuussa 2010 Afganistanissa haastattelemani vanhemmat upseerit vähättelivät huhuja, joiden mukaan Kandaharin kaupunki olisi uhattuna. Itse asiassa nämä olivat enemmän kuin huhuja. Muutamaa kuukautta aiemmin ISAF: n komentaja, Yhdysvaltain armeijan kenraali Stanley McChrystal, oli kirjoittanut Washingtonille salaisen (mutta nopeasti vuotaneen) raportin, jonka mukaan Talebanin vaikutusvalta Kandaharin kaupungissa ja lähipiireissä oli ”merkittävä ja kasvava.”
tuolloin pidin outona mutta ei käsittämättömänä, että kanadalaiset upseerit olisivat eri mieltä ISAF-komentajan arviosta. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että myös Kanadan armeijan omat salaiset neljännesvuosikampanjaarviot korostivat kaupungissa koettua vaaran astetta. Maaliskuussa 2010 Canadian Press report based on access to one of those assessments said it noted that ”most provincial committee members have left because of security.”
lisäksi Kanadan viranomaiset olivat hyvin tietoisia siitä, että turvallisuustilanne provinssin muissa osissa oli heikentynyt. Osittain sensuroiduissa asiakirjoissa, jotka Hankin tiedonsaantipyynnön kautta, apulaisvaraministerien osastojen väliseen kokoukseen tammikuussa 2010 valmistelluissa tiedotusmateriaaleissa todettiin, että ”Afganistanin laajuinen kapinallisuus näyttää voimakkaammalta kuin kertaakaan sitten vuoden 2002”, ja kartoitettiin Kandaharin maakunnan ”väkivaltaisten tapahtumien” määrän jatkuvaa kasvua vuodesta 2007 vuoden 2009 loppuun.
lisäksi julkaistut asiakirjat osoittavat, että Ottawan säännöllisesti teettämät kyselytutkimukset provinssin väestöstä paljastivat ISAF-joukkojen kannatuksen laskeneen ja Afganistanin hallitukselle osoitetun tuen laskeneen selvästi vuoden 2007 alusta vuoden 2009 loppuun sekä väestön kasvavan turvattomuuden tunteen.
mutta julkisesti Kanadalaiskomentajat antoivat vain vähän viitteitä siitä, että mitään olisi vialla, ja antoivat jatkuvasti myönteisiä raportteja edistymisestä. Kanadan joukot näyttivät aina antavan tappioita Talebanille, raivaavan alueita kapinallisista ja solmivan lupaavia uusia kumppanuuksia paikallisten yhteisöjen kanssa.
kanadalaiset komentajat antoivat vain vähän viitteitä siitä, että mitään olisi vialla, ja antoivat jatkuvasti myönteisiä raportteja edistymisestä.
poikkeuksia oli. Prikaatikenraali Denis Thompson, joka komensi Kanadan operaatiota toukokuusta 2008 helmikuuhun 2009, tarjosi harvinaisen rehellisen arvion Kandaharin olosuhteista lähellä tehtäväkiertueensa loppua, kertoen Globe and Mailille, ”ihmisten turvallisuuden tunne on täysin romahtanut.”Mutta päättäväisyys esittää harhaanjohtavan myönteinen linja säilyisi loppuun asti. Kanadan Kandahar-osaston viimeinen kanadalainen komentaja, prikaatikenraali Dean Milner sanoi lokakuussa 2010, että Taleban-liike oli ajautumassa ulos Kandaharin maakunnan strategisesta osasta.
kyseinen strateginen paikka ei ollut mikään muu kuin Panjwa ’ I, operaatio Medusan tapahtumapaikka vuonna 2006. Kanadan joukot olivat ryhtyneet raivausoperaatioihin Panjwa ’ iissa monta kertaa välivuosina, mutta eivät koskaan onnistuneet syrjäyttämään Talibania, joka palasi aina takaisin, usein aiempaa vahvempana. Se, että Milner seisoisi samassa paikassa ja pitäytyisi ilman ilmeistä mielipahaa samassa käsikirjoituksessa, osoitti Kanadan armeijan kestävän sitoutumisen raportoimaan edistymisestä-riippumatta siitä, mitä Kandaharissa todella tapahtui.
Katso myös:
Roland Paris, Afganistan: Mikä Meni Pieleen?
armottoman positiivinen pyöritys saattaa olla yksinkertaisesti osoitus armeijan can-do-eetoksesta. Mutta se haiskahtaa myös harkitulta viestintästrategialta, jolla pyritään säilyttämään kansan tuki sodalle. ”Olin valmis kertomaan Kanadan yleisölle positiivisen käänteen operaatiosta, En valhetta, vaan positiivisen käänteen operaatiosta ajan ostamisen vaikutuksesta”, sanoi Ian Hope, joka on nyt täysi eversti, haastattelussa Legion-lehden tammikuun 2014 numerossa kuusi vuotta sen jälkeen, kun hän väitti Kanadan joukkojen murtaneen Talibanin selän. ”Jos voisin ostaa kuusi kuukautta lisää, Jos voisin ostaa yhden vuoden, jotta joku muu voisi rakentaa instituution, joka voisi ottaa tämän taistelun, niin me olemme antaneet panoksemme.”
Kuva: Daren Kraus. Creative Commons-lisenssi.
kuitenkin kuilu näiden edistysväitteiden ja kasvavan kapinan todellisuuden välillä kasvoi suuremmaksi jokaisen yrityksen ”ostaa lisää aikaa.”Maaliskuuhun 2010 mennessä, kun presidentti Barack Obaman lähettämiä yhdysvaltalaisia” surge ” – joukkoja alkoi saapua Kandahariin sankoin joukoin, Yhdysvaltain armeijalle tehty tutkimus osoitti, että Kandaharin kaupungin yhdeksästä piirikunnasta kolme oli Talebanin hallinnassa, viisi oli Talebanin ja Afganistanin hallituksen vaikutuksen alaisena ja vain yksi oli hallituksen valvonnassa.
kun kaikki tämä otetaan huomioon, mitä voimme sanoa Kanadan sotilaallisten ponnistelujen tuloksista provinssin turvaamiseksi? Yksi johtopäätös, joka näyttää nyt olevan vallitseva tarina Kanadan armeijassa, on se, että Kanadan joukot pitivät Talebanin loitolla — erityisesti se, että suhteellisen pieni määrä kanadalaisia joukkoja suoriutui ansiokkaasti Afganistanin sodan kriittisellä rintamalla estämällä Talebania etenemästä strategisesti elintärkeässä Kandaharin kaupungissa. ”Kandaharin kaupunki ei kaatunut oli voitto Kanadalle”, sanoi Michel Gauthier, nyt eläkkeellä oleva kenraali, joka oli vastuussa kaikista Kanadan joukoista ulkomailla vuosina 2005-2009 (lainattu kesäkuussa 2011).
näissä väitteissä on jotain perää. Kuten edellä todettiin, Kanadan ylivoima venyi ohueksi, ja on vaikea kuvitella, että he olisivat voineet tehdä paljon paremmin olosuhteissa. Oli tärkeää estää talibaneja saamasta Kandaharin kaupunkia-ja pitää se hallussaan kunnes amerikkalainen aalto saapuu.
tosiasia kuitenkin on, että turvallisuusolot Kandaharissa huononivat joka vuosi vuosina 2006-2010 ja että Taleban näytti päihittävän Kanadan joukot tunkeutumalla Arghandabiin ja muihin Kandaharin kaupungin lähiöihin, joita kapinalliset sitten käyttivät jalansijoinaan toteuttaakseen kasvavaa pelottelu-ja murhakampanjaa kaupungissa. Loppuvuodesta 2009 ABC News kuvaili kanadalaisten ”epäonnistuneen Kandaharin turvaamisessa — tai kehittämisessä — yhden kahdeksanvuotisen sodan räikeimmistä epäonnistumisista.”
tosiasia kuitenkin on, että turvallisuusolosuhteet Kandaharissa huononivat joka vuosi vuosina 2006-2010 ja että Taleban näytti päihittävän Kanadan joukot.
yhdysvaltalaisten lisäjoukkojen saapuminen toi jonkin verran helpotusta, mutta amerikkalaisjoukot kohtasivat nyt samat haasteet, jotka olivat vaivanneet kanadalaisia vuosia. Kun kanadalaiset sotilaat poistettiin Kandaharista vuoden 2011 puoliväliin mennessä ja heidän tehtävänään oli kouluttaa Afganistanin sotilas-ja poliisiyksiköitä maan muissa osissa, amerikkalaisten vyöry oli saavuttanut huippunsa. Sen jälkeen Washington alkoi vetää joukkojaan pois — prosessi jatkuu edelleen. (Washington ja Kabul eivät ole vielä päässeet sopuun siitä, jääkö maahan rajoitettu määrä Yhdysvaltain joukkoja vuoden 2014 jälkeen.)