kun puhumme Jumalasta, meidän on usein puhuttava hänestä osissa. Koska Jumala on niin suuri ja aivomme ovat niin pienet, meidän täytyy pystyä puhumaan hänestä hallittavissa paloissa. Siksi puhumme joskus kolminaisuusopista eli Kristuksesta, kirkosta, luomisesta ja niin edelleen. Mutta koska Jumala on yksi ja esittäytyy meille persoonana, Jeesuksena Kristuksena, hän ei ole reduktiivinen noihin eri osiin, vaan kaikki nämä osat vaikuttavat toisiinsa. Et voi muuttaa opetustasi Jeesuksesta ilman, että se vaikuttaa esimerkiksi kolminaisuusoppiisi. Siksi kun opimme ja opetamme Jumalasta, tutkimme systemaattisesti—jotta voimme ymmärtää Jumalaa parhaiten integroidun ja johdonmukaisen totuusjärjestelmän, ei irrallisten ideoiden kautta.
joskus Roomalaiskatolisuutta lähestyvinä Evankelisina tarkastelemme katolilaisuuden eri osia miettimättä, miten ne liittyvät koko katoliseen järjestelmään. Jotkut voisivat esimerkiksi sanoa, että Roomalaiskatolilaiset uskovat Kolminaisuuteen ja muinaisiin uskontunnustuksiin, mutta että he ovat ymmärtäneet opin Mariasta, Kristuksesta, pelastuksesta, Raamatusta ja kirkosta väärin eri avainkohdissa. Tämä katolisen opetuksen atomisointi voi johtaa meidät sanomaan esimerkiksi: ”roomalaiskatolinen kirkko on Kolminaisuusoppi ja uskontunnustus, Ja siksi Kristillisempi kuin Jehovan todistajat tai Mormonit”. Yksi tämän erehdyksen seurauksista on se, että emme todennäköisesti ole tahallisia evankelioidessamme niitä. Sinulla ei kuitenkaan voi olla erilaista opetusta Jeesuksesta ja Mariasta ja seurakunnasta ja pelastuksesta ja Raamatusta ilman, että se vaikuttaa syvällisesti Opetukseesi Kolminaisuudesta ja ymmärrykseesi siitä, mitä uskontunnustukset tarkoittavat.1
Gregg Allison ja Leonardo De Chirico ovat tehneet erittäin hyödyllistä työtä arvostellessaan roomalaiskatolista järjestelmää Raamatun näkökulmasta.2 lyhyesti sanottuna ne viittaavat siihen, että roomalaiskatolinen järjestelmä ymmärretään parhaiten kahden keskeisen suhteen vuorovaikutuksella. Ensinnäkin on niiden suhde, jotka he ymmärtävät luonnon ja armon maailmoiksi. Voisimme kutsua niitä fyysiseksi maailmaksi ja henkiseksi maailmaksi. Toinen keskeinen suhde on Kristuksen ja katolisen kirkon välinen suhde. Katoliset ymmärtävät katolisen kirkon olevan Kristuksen fyysinen ja hengellinen jatkumo. Hengellinen maailma on erillään fyysisestä maailmasta ja tarvitsee välittäjän: Kristuksen ja katolisen kirkon. Voisit edustaa sitä vähän näin.:
tässä järjestelmässä hengellinen maailma (armon maailma) tarvitsee fyysistä maailmaa (luonnon valtakunta), jotta armo voidaan ilmaista luonnossa. Fyysinen maailma tarvitsee myös hengellistä maailmaa tullakseen täydelliseksi niin, että luonto voidaan täydellistää armosta. Esimerkki tästä suhteesta on selvästi nähtävissä roomalaiskatolisessa Pyhän ehtoollisen sakramentissa, jossa fyysiset elementit—leipä ja viini (luonto)—muuttuvat hengellisen maailman (armo) avulla. Myöhemmin, kun roomalaiskatolinen (luonnon maailmassa) saa Pyhän ehtoollisen Sakramentin (jonka pappi muuttaa välittämään armoa), hän voi saada niiden luonteen täydellistymään armosta ja Jumalan armosta ilmaistuna niiden luonteesta. Jos tämä järjestelmä kuulostaa filosofiselta, se johtuu siitä, että se nojaa enemmän Pyhään Augustinukseen ja hänen 5. vuosisadan Uusplatonismiin ja Tuomas Akvinolaiseen ja hänen 1200-luvun Aristotelismiin kuin Raamattuun.
tämän järjestelmän ongelma on tapa, jolla syntiä vähätellään: ”vaikka synti on turmellut, saastuneella luonnolla on yhä kyky vastaanottaa, välittää ja tehdä yhteistyötä armon kanssa”.3 luonto ja armo ovat avaintekijöitä, ja synti on toissijaista. Tämä johtaa edistysuskontoon saastuneesta mutta silti luontaisesti hyvästä tilasta parempaan. Sitä vastoin Raamattu esittää luomakunnan (joka on tehnyt hyvää, mutta joka suhteessa läpikotaisin vääristynyt synnin vaikutuksesta) vaativan pelkästään Jumalan armosta saatua yliluonnollista tekoa luodakseen tai uudistaakseen sen uudelleen. Tämä näkyy selvimmin siinä, miten Jeesus lunastaa langenneen ihmisluonnon kuolemalla synnille ja nousemalla uuteen elämään. Raamatun kertomus luomakunnan ja uuden luomakunnan välisestä suhteesta on radikaali epäjatkuvuus: kuolemasta elämään, tuhosta virkistäytymiseen (1.Moos. 6:5; hes. 11:19, 18:31; Joh. 1:12-13, 3:3; 2. Kor. 5:17; 1. Piet. 1:3, 23; 2. Piet. 3:7-10; Ilm. 21:1).
myös roomalaiskatolinen uskontojärjestelmä näkee katolisen kirkon Jeesuksen jatkumona maailmassa. Yksi tapa, jolla voit nähdä tämän, on jälleen heidän opetuksessaan pyhästä ehtoollisesta, jossa he väittävät, että”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri yhdessä sielun ja jumalallisuuden kanssa, ja siksi koko Kristus on todella, todella ja oleellisesti hallittu”.4 Tämä opetus vaikuttaa myös muihin oppeihin, joissa katolinen kirkko ottaa ominaisuudet Jeesuksen, kuten:
- pelastus on katolisen kirkon kautta
- paavi on Kristuksen edustaja ja erehtymätön
- kirkolla on valta määritellä ja tulkita Raamattua
- katolinen kirkko on Jeesuksen jatkaja ja määritelmän mukaan ainoa oikea kirkko
- koska armo on luontoa korkeampi, Jeesuksen sisällä on hierarkia ” inhimillinen ja jumalallinen luonto; siksi Jeesuksen jatkumona kirkossa on pappis-ja maallikkohierarkia
- Maria kirkon äitinä toimii välittäjänä pelastuksessa Jeesuksen rinnalla jakamalla armoa luonnolle
- katolisesta kirkosta tulee sekä uskon kohde että myös se, jonka uskollisuus pelastaa siihen uskovat.
on useita syitä, miksi Evankeliset kirkot ovat voimakkaasti ja johdonmukaisesti vastustaneet tätä ajatusta, että kirkko, miten se sitten käsitetäänkin, on Jeesuksen jatkumo tässä maailmassa.
- Jeesuksen inkarnaatio oli ainutlaatuinen tapahtuma. Uudessa testamentissa ei esitetä, että tämä tapahtuma jatkuisi roomalaiskatolisen kirkon tai minkään muunkaan kirkon laitoksessa.
- Jeesus on taivaassa Jumalan oikealla puolella eikä ole läsnä tässä maailmassa luonnollisessa merkityksessä (AP.T. 1:11; Ef. 1:20-21; Hepr. 1:3, 8:1).
- taivaaseenastumisen jälkeen Jumalan Henki on hänen valitsemansa keino olla läsnä tässä maailmassa, kunnes Jeesus palaa (Joh. 14: 16). Roomalaiskatolinen opetus sekoittaa Hengen toiminnot Jeesuksen toimintoihin, jonka he ymmärtävät toimivan katolisessa kirkossa ja sen kautta.
- opetus, jonka mukaan katolisen kirkon instituutio rinnastuu Kristuksen läsnäoloon tässä maailmassa—joka todellisuudessa, kuten koko ihmiskunta, on synnin turmelema-vääristää Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä.
- pelastus tapahtuu pelkästään Jeesukseen uskomisen kautta eikä uskomalla Jeesukseen ja kirkkoon.
- opettamalla Marian olevan kirkon äiti, joka on Kristuksen jatkumo maailmassa, Mariasta tulee Jumalan armon kanssavälittäjä ja uskon kohde.
kohdatessaan Galatiassa asuvia kristittyjä, jotka kääntyivät hänen opetuksistaan superapostolaisten opetuksiin, apostoli Paavali ei sanonut kerran vaan kahdesti:” jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin saamaanne evankeliumia, hän olkoon kirottu ” (Gal 1: 8-9). Kun roomalaiskatolista kirkkoa pidetään järjestelmänä, se kieltää synnin vakavuuden ja uuden luomuksen tarpeen, vääristää Jeesuksen ihmisyyden ja jumalallisuuden sekoittaessaan Jeesuksen roomalaiskatolisen kirkon instituution kanssa, omaksuu Pyhän Hengen työn itseensä ja korottaa Marian epäjumalakseen. He esittävät eri evankeliumin kuin se, jonka puolesta apostoli Paavali taisteli niin kovasti Galatiassa, eikä sen tähden tule katsoa omaksuneen tosi evankeliumia eikä sitä tule pitää kristillisenä kirkkona. Tämän vuoksi katoliset ystävämme, naapurimme ja perheemme ovat suuressa vaarassa ja tarvitsevat rakkauttamme, kiireellisiä rukouksiamme ja evankelioimisponnistelujamme!Ymmärtämällä roomalaiskatolisuuden paremmin järjestelmänä voimme välttää sudenkuopat, joita voi syntyä, kun tarkastelemme osia erillään. Tulemme vakuuttuneiksi siitä, että meidän täytyy olla tahallisia ja hellittämättömiä evankelioimisessa katolilaisille esittääksemme heille Raamatun evankeliumia. Lopuksi, ymmärtämällä, miten katolilaiset ajattelevat Jumalasta, voimme esittää Tuon evankeliumin heille järkevällä tavalla.
1. Esimerkiksi siitä, miten tämä toimii, luen aiemmat kirjoitukseni: ’uskovatko katolilaiset ja protestantit samaan Jumalaan?’ja’ uskovatko katolilaiset ja protestantit samaan Kolminaisuuteen?’.↩
2. Jos haluat lukea lisää tästä, Gregg Allisonin kirja, Roman Catholic Theology and Practice: an Evangelical Perspective on hyvä paikka aloittaa.↩
3. G Allison, Roman Catholic Theology and Practice: An Evangelical Assessment, Crossway, Wheaton, 2014, s. 47.↩
4. Katolisen kirkon katekismus, para. 1374. Kursivointi alkuperäinen.↩