Alabamassa on kaksivaiheinen prosessi, joka jokaisen oikeusistuimen tulee suorittaa ennen terminatirgiä kenenkään vanhempien oikeudet. Asia P. H. v. Madison County DHR, asia nro 2040483, 2040490 (Ala. Civ. Sovellus. 17. helmikuuta 2006) on hyvä esimerkki siitä, miten Alabama Court of Civil Appealsin mielestä prosessin pitäisi toimia, koska se tutki molempien vanhempien tapauksia. Se totesi, että vanhempien oikeuksien lakkauttaminen oli sopivaa jommallekummalle vanhemmalle eikä toiselle.
kuten blogin lukijat jo tietävät, Alabamassa on kaksijakoinen testi vanhempien oikeuksien lakkauttamiseksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on ensin todettava, että vanhempien oikeuksien päättämiselle on olemassa päteviä perusteita, mukaan lukien (mutta ilmeisesti ei rajoittuen) ne, jotka on esitetty asiassa Ala. Koodi 26-18-7§. Jos vastaus on kyllä, tuomioistuimen on sitten tiedusteltava, onko kaikki toteuttamiskelpoiset vaihtoehdot irtisanomiselle harkittu.
tässä asiaankuuluva teksti§26-18-7:
26-18-7§. Vanhempien oikeuksien lakkauttaminen
a) jos tuomioistuin toteaa selkeästä ja vakuuttavasta, pätevästä, aineellisesta ja luonteeltaan merkityksellisestä todistusaineistosta, että lapsen vanhemmat eivät pysty tai halua täyttää velvollisuuksiaan lasta kohtaan tai että vanhempien käytös tai tila on sellainen, että he eivät kykene huolehtimaan lapsesta asianmukaisesti ja että tällainen käytös tai tila ei todennäköisesti muutu lähitulevaisuudessa, vanhempien oikeudet voidaan lakkauttaa. Päättäessään, ovatko vanhemmat kykenemättömiä tai haluttomia täyttämään velvollisuuksiaan lasta kohtaan tai lasta kohtaan, tuomioistuin ottaa huomioon, ja vanhempainoikeuksista vapaaehtoisesti luopuessa se voi ottaa huomioon muun muassa seuraavat seikat:
(1), että vanhemmat ovat hylänneet lapsen, edellyttäen, että tällaisissa tapauksissa ei vaadita todisteita kohtuullisista pyrkimyksistä estää lapsen maastapoistaminen tai lapsen yhdistäminen vanhempiin.
(2) tunne-elämän sairaus, psyykkinen sairaus tai vanhemman vajavaisuus tai alkoholin tai valvottavien aineiden liiallinen käyttö, jonka kesto tai luonne on sellainen, että vanhempi ei kykene huolehtimaan lapsen tarpeista.
(3) että vanhempi on kiduttanut, pahoinpidellyt, pahoinpidellyt tai muuten pahoinpidellyt lasta tai yrittänyt kiduttaa, pahoinpidellä, pahoinpidellä tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, tai lapsi on ilmeisessä ja välittömässä vaarassa joutua tällä tavoin kidutetuksi, pahoinpidellyksi, julmasti hakatuksi tai muulla tavoin pahoinpidellyksi, kuten tällainen sisaruksen kohtelu osoittaa.
(4) Tuomio ja vankeus törkeästä rikoksesta.
(5) lapselle aiheutunut selittämätön vakava fyysinen vamma sellaisissa olosuhteissa, jotka viittaisivat siihen, että vammat johtuivat vanhemman tahallisesta toiminnasta tai tahallisesta laiminlyönnistä.
(6) henkilöstöosaston tai luvan saaneiden julkisten tai yksityisten lastenhoitolaitosten kohtuulliset toimet vanhempien kuntoutuksen edistämiseksi ovat epäonnistuneet.
(7)että vanhempi on tuomittu toimivaltaisessa tuomioistuimessa johonkin seuraavista:
a. Tämän vanhemman toisen lapsen murha tai vapaaehtoinen tappo.
b.avunanto, avunanto, yritys, vehkeily tai yllytys toisen lapsen murhaan tai vapaaehtoiseen tappoon.
c. törkeä pahoinpitely tai pahoinpitely, joka aiheuttaa vakavan ruumiinvamman eloon jääneelle lapselle tai tämän vanhemman toiselle lapselle. ’Vakavalla ruumiinvammalla’ tarkoitetaan ruumiinvammaa, johon liittyy huomattava kuoleman riski, äärimmäinen fyysinen kipu, pitkittynyt ja ilmeinen epämuodostuma tai ruumiinjäsenen, elimen tai henkisen kyvyn toiminnan pitkäaikainen menetys tai heikentyminen.
(8) että vanhempien oikeudet lapsen sisarukseen on tahtomattaan lopetettu.
(b) Jos lapsi ei ole vanhempiensa tai tuomioistuimen määräämien vanhempien fyysisessä huollossa, tuomioistuimen on edellä esitetyn lisäksi otettava huomioon, mutta ei rajoittuen, myös seuraavat seikat:
(1) se, että vanhemmat eivät ole huolehtineet lapsen aineellisista tarpeista tai maksaneet kohtuullista osaa elatuksesta, jos vanhempi pystyy siihen.
(2) se, että vanhemmat eivät ole käyneet säännöllisesti lapsen luona laitoksen tai muun julkisen tai luvan saaneen yksityisen lastenhoitolaitoksen laatiman ja vanhemman hyväksymän suunnitelman mukaisesti.
(3) vanhemmat eivät ole olleet johdonmukaisessa yhteydessä tai kommunikoineet lapsen kanssa.
(4) se, että vanhempi ei ole pyrkinyt mukauttamaan olosuhteitaan lapsen tarpeisiin niiden sopimusten mukaisesti, jotka on tehty hallinnollisessa tai oikeudellisessa tarkastelussa, mukaan lukien sopimukset, jotka on tehty paikallisten henkilöstöosastojen tai luvan saaneiden lasten sijoittamisesta vastaavien virastojen kanssa.
c) joka tapauksessa, jos vanhemmat ovat hylänneet lapsen ja luopuminen jatkuu seuraavan kuuden kuukauden ajan ennen hakemuksen jättämistä, tällaiset tosiseikat muodostavat kumottavissa olevan olettaman siitä, että vanhemmat eivät pysty tai halua toimia vanhempina. Minkään tässä momentissa ei ole tarkoitus estää hakemuksen jättämistä hylkäämisasiassa ennen neljän kuukauden määräajan päättymistä.
P. H.: n äiti oli alle normaalin älykkyyden, hänellä oli kahdeksannen luokan koulutus ja vain vähän tai ei lainkaan perheen voimavaroja, joista hän saattoi soittaa apua. Vetoomustuomioistuin kuvaili kuitenkin yksityiskohtaisesti niitä monia muutoksia, joita äiti oli tehnyt työaikatauluissaan ja elämäntavoissaan voidakseen olla tehokkaampi vanhempi, sekä hänen käyttämäänsä neuvontaa.
toteamme, että tuomioistuimen pitäisi lopettaa vanhempien oikeudet vain kaikkein räikeimmissä olosuhteissa, koska näitä oikeuksia ei voida lakkauttaa, kun ne on kerran lopetettu. V. M. V. State Dep ’ t Of Human Res., 710 So. 2d 915, 921 (Ala. Civ. Sovellus. 1998)ja S. M. W. v. J. M. C., 679 So. 2d 256, 258 (Ala. Civ. Sovellus. 1996).
isän osalta muutoksenhakutuomioistuin kuitenkin totesi, että nuorisotuomioistuimen päätös, jolla hänen vanhempainoikeutensa lakkautettiin, perustui selkeisiin ja vakuuttaviin todisteisiin, eikä se ollut yksiselitteisesti ja käsin kosketeltavasti väärä. Erityisesti vetoomustuomioistuin hylkäsi isän väitteen (A), jonka mukaan ei ollut selvää ja vakuuttavaa näyttöä siitä, että lapsi oli riippuvainen (isä oli tuomittu perheväkivallasta lapsen velipuolia kohtaan); (B) että nuorisotuomioistuin ei harkinnut vaihtoehtoja irtisanomiselle, mukaan lukien lapsen saattaminen isän isovanhempien luo (nuorisotuomioistuin oli jo todennut, että isän isovanhempien kanssa asuminen aiheutti todellisen ja läsnä olevan vaaran lapselle; ja (C) että nuorisotuomioistuimen tuomiota ei tukenut selkeä ja vakuuttava näyttö mistään 26-18-7§: ssä luetelluista tekijöistä (luettelo sen ehdoilla ei ole yksinomainen, ja nuorisotuomioistuimella oli riittävästi todisteita, joista se olisi voinut päätellä, että lakisääteinen standardi täyttyi).
huomaamme, että nuorisotuomioistuimen tuomiossa, joka kumosi isän vanhempainoikeudet, todettiin nimenomaan, että isä oli sopimaton, että hän ei halunnut muuttaa tapojaan, että häntä ei ollut kuntoutettu ja että ”jokaisen lapsen turvallisuus ja hyvinvointi olisi uhattuna hänen hoidossaan.”
