mitä britit ja ranskalaiset itse asiassa ajattelivat päätöksestä lepyttää Hitler Münchenissä vuonna 1938

lepyttelyn puolustajat ovat väittäneet, että yleinen mielipide, oli se sitten Britannian tai ranskan puolella, ei ollut valmistautunut sotaan vuonna 1938. Tämä on kyseenalaista, kuten viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet. Britannian pääministeri Neville Chamberlain sai 20 000 kirjettä ja sähettä, joissa häntä kiitettiin sodan välttämisestä Münchenissä. Chamberlainin ja Ranskan pääministerin Édouard Daladierin paluun riemastuttavat kohtaukset todistavat monien valmiudesta tervehtiä Tšekkoslovakian uhrannutta rauhaa. Kuitenkin pelkkä helpotus siitä, ettei tarvitse taistella eikä kestää sodan vaaroja ja vaikeuksia, varsinkaan sen jälkeen, kun se oli näyttänyt niin läheiseltä, täytyy selittää suureksi osaksi tätä innostusta.

kun valtiomiehet palasivat, Münchenin sopimuksen—jolla he sallivat Saksan vallata sudeettialueet Tšekkoslovakialta epäonnistuneessa yrityksessään välttää se, mistä tulisi toinen maailmansota—yksityiskohtia ei vielä tiedetty, ja näytti siltä, että he olivat repineet Hitleriltä todelliset myönnytykset ja ainakin pelastaneet kasvonsa. Chamberlainille Münchenin jälkeen annettu julkinen tuki johtui yhtä paljon helpotusrefleksistä kuin luottamuksesta hänen politiikkaansa kohtaan, käy ilmi historioitsija Daniel Huckerin kattavasta analyysista , jonka mukaan ”yleisen mielipiteen ’käännekohta’ ei monin tavoin ollut Prahan vallankaappaus vaan itse Münchenin sopimus.”

vuonna 1938 mielipidemittaukset ottivat ensimmäiset vauvaaskeleensa. Münchenin konferenssin jälkimainingeissa tehdyssä brittikyselyssä 57% oli tyytyväinen Chamberlainiin, 33% tyytymätön ja 10% epävarma. Mutta kun vastaajilta kysyttiin uudelleenvarustelusta tai tulevasta kanssakäymisestä Natsi-Saksan kanssa, he olivat sotaisampia ja antoivat ymmärtää, että rauhan oikeudenmukaisuus ja kestävyys olivat paljon epäilevämpiä: 72 prosenttia kannatti puolustusmenojen lisäämistä. Myöskään 57% ei ehkä ollut näin suuri enemmistö, kun otetaan huomioon Chamberlainin sukkuladiplomatian propaganda-arvo ja sen näennäisesti voitonriemuinen lopputulos. Myönnettäköön, että niin kutsutun Massahavaintojärjestelmän tilastollisesti vähemmän vankkumaton kysely antoi 40%: lle ”närkästyttävän Anti-Chamberlainin” ja vain 22%: n kannatuksen syyskuusta lähtien. 20.

lokakuun alussa 1938 tehdyssä ranskalaisessa mielipidekyselyssä Daladierin politiikkaa kannatti 57%, vastusti 37% ja oli 6% epävarma, hyvin samanlainen kuin Münchenin jälkeisessä Britanniassa. Mutta myös 70 prosenttia vastasi, että Hitlerin kaikkia lisävaatimuksia on vastustettava. Suursodan varjo merkitsi sitä, että paniikki otti vallan syyskuussa, heti Münchenin kokouksen alla. Kriisin aikana Ranskan mielipide oli kuitenkin vain häilyvä.

molemmissa maissa lepyttelyn kannattajat ja vastustajat hajaantuivat vasemmisto-oikeisto-jakoon. Kuten Britanniassa, Tšekkoslovakian kansallisten ja strategisten kysymysten puutteellinen ymmärtäminen herätti myötätuntoa liittolaista kohtaan, joka oli myös altavastaaja, vastenmielisyyttä natsismia kohtaan ja halua estää sota—joskin Britanniassa kielteiset mielipiteet Versailles ’ n ratkaisusta saivat myös lepyttelyn näyttämään kunniallisemmalta.

toinen Britannialle ominainen seikka oli se, että Dominiot, joiden osallistumista pidettiin välttämättömänä mihin tahansa tulevaan sotaan, olivat erittäin haluttomia taistelemaan Tšekkoslovakian puolesta. Etelä-Afrikka ja Kanada halusivat välttää minkäänlaista eurooppalaista sitoutumista. Uuden-Seelannin pääkomissaari Lontoossa oli haukkamaisempi, mutta hänen australialainen virkaveljensä nousi Anschlussien tukijaksi ja Sudeettialueiden luovuttajaksi. Kun Chamberlain palasi Berchtesgadenista, ” aplodeja kuultiin joka puolelta kansainyhteisöä.”Kuitenkin ainakin kotimaassa oli tilaa päättäväisemmälle johdolle muovata ambivalenttista mielipidettä Hitlerin vastustamisen puolesta. Historioitsija Yvon Lacaze kirjoittaa Ranskasta: ”orjuuden suosiminen sodan sijasta ei ollut yleisen mielipiteen perusta. Se, että ranskalainen pasifismi pidetään ylitsepääsemättömänä esteenä lujalle asenteelle, on poliittisen retoriikan harjoittamista; rauhantahtoa, kansan normaalia pyrkimystä, ei pidä sekoittaa harvojen tappiomielialaan.”Samaa olisi voinut sanoa Britanniasta.

Hanki historiankirjoituksesi yhteen paikkaan: ilmoittaudu viikottaiseen TIME History newsletteriin

tähän kansainväliseen mielipiteeseen tšekkoslovakialaiset yrittivät kuumeisesti vedota. Kesäkuun viimeisinä päivinä Prahassa oli pitänyt vuosittaisen kongressinsa PEN Club, Lontoossa toimiva kirjailijayhdistys, joka on perustettu sananvapauden ja kulttuurien välisen keskinäisen ymmärryksen puolustamiseksi. Tässä konferenssissa ranskalainen kirjailija Jules Romains, kerhon puheenjohtaja, katsoi tarpeelliseksi tuomita valitukset siitä, että PEN-kerho osallistui politiikkaan, ja leimata nämä valitukset ”naiiveiksi” ja ”tekopyhiksi.”Tähän aikaan tämä oli herättänyt kiistaa erityisesti romainsin edeltäjän H. G. Wells, joka oli vakaumuksellinen pasifisti (juuri Wells oli keksinyt lauseen ”the war to end war” vuonna 1914).

tämän vuoksi oli sitäkin merkillepantavampaa ja ehkä liikuttavampaa, että Wells liittyi nyt syyskuussa ja sodan varsinaisesti uhatessa kirjallisten persoonien joukkoon puhumaan julkisesti Tšekkoslovakian puolesta. Bertolt Brecht lähetti tasavallan presidentille sähkeen, jossa oli yksi lause: ”taistele, niin ne, jotka epäröivät, liittyvät taisteluun kanssasi.”Brittiläisiä kirjailijoita, joiden merkittävimpiä nimiä olivat H. G. Wells, W. H. Auden, Eric Ambler ja Aa. A. Milne esitti, että ” Tšekkoslovakian lisäksi kaikkialla maailmassa hyökätään demokratiaa, rauhaa ja sivistystä vastaan. Ne ovat kulttuurin perusta. Siksi me kirjailijat katsomme aiheelliseksi julkaista tämän vetoomuksen näiden arvojen ja niiden uhanalaisten edustajien puolustamiseksi sekä Tšekkoslovakian kansan puolustamiseksi.”Thomas Mann asettui sekä kynään että saarnastuoliin puolustamaan sijaissynnyttäjämaataan, julistaen ylpeyttään siitä, että hän on Tšekkoslovakian kansalainen, ja ylistäen tasavallan saavutuksia. Hän hyökkäsi ”orjuuteen valmistautuvaa Eurooppaa” vastaan ja kirjoitti, että ”Tšekkoslovakian kansa on valmis taisteluun vapaudesta, joka ylittää sen oman kohtalon.”Nobelisti puhui innostuneelle yleisölle New Yorkin Madison Square Gardenissa syyskuussa. 26: ”Britannian hallituksen on liian myöhäistä pelastaa rauha. He ovat menettäneet liikaa mahdollisuuksia. Nyt on ihmisten vuoro. Hitlerin on kukistuttava! Jo se voi säilyttää rauhan!”

Chamberlainin Berchtesgadenin ja Godesbergin matkojen välillä sekä Britannian Liberaalipuolueen johtaja Sir Archibald Sinclair että työväenpuolueen johtaja Clement Attlee tulivat julkisesti vastustamaan Hitlerin lepyttämistä. Churchill antoi oman samanaikaisen varoituksensa. ”Tšekkoslovakian jakaminen Englannin ja Ranskan painostuksesta merkitsee länsimaisten demokratioiden täydellistä antautumista natsien voimankäyttöuhkaukselle”, hän sanoi. ”Uhkana ei ole ainoastaan Tšekkoslovakia, vaan myös kaikkien kansojen vapaus ja demokratia.”

viikkoa myöhemmin, kun sotapelot olivat huipussaan, Chamberlain puhui radiossa ja lausui osana lyhyttä harangueta, jossa tilannetta kartoitettiin, repliikit, joista tuli surullisen kuuluisia: ”kuinka kauheaa, fantastista, uskomatonta on, että meidän pitäisi kaivaa juoksuhautoja ja kokeilla kaasunaamareita täällä, koska kaukaisessa maassa on riitaa ihmisten kesken, joista emme tiedä mitään.”

oikeudenmukaisuuden nimissä Chamberlain sanoi myös ymmärtävänsä syyt, joiden vuoksi Tšekkoslovakian hallitus oli torjunut Hitlerin viimeiset vaatimukset, ja puhui brittien sympatiasta ”pientä kansakuntaa kohtaan, jolla oli vastassaan suuri ja voimakas naapuri.”Tšekkoslovakiassa heräsi kuitenkin halveksunta näitä ihmisiä kohtaan, joista Chamberlain väitti tietävänsä niin vähän, sekä epäusko siitä, että Britannian pääministeri ei vieläkään tunnustaisi, mistä oli kysymys. Otsikon ” pieni kansakunta?”päivälehti Národní politika yritti vastata:

moraalisella, kulttuurisella, taloudellisella tai sosiaalisella tasolla olemme yhtä hyvässä asemassa kuin maailman suuret demokratiat, ja olemme ylpeitä siitä. Valtiomme puolustamisen pitäisi siis olla tämän moraalisen ja kulttuurisen tason arvoista, sitäkin enemmän, että muodostamme padon maailman moraalista ja laillista järjestystä uhkaavaa väkivaltaa ja laittomuutta vastaan. Maan koko ei ole ratkaiseva: vaakakupissa ovat totuus ja oikeudenmukaisuus, joita Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin olisi ajateltava ennen kaikkea, jos hän aikoo puhua maineikkaan maansa demokraattisista velvollisuuksista.

ote maanpetoksen kellosta: Münchenin sopimus Tšekkoslovakiassa 1938, kirjoittanut P. E. Caquet, julkaissut muut lehdet.

ota meihin yhteyttä [email protected].