Luolakarhu
luolakarhu (Ursus spelaeus) oli Euroopassa pleistoseenikaudella elänyt karhulaji, joka kuoli sukupuuttoon noin 24 000 vuotta sitten viimeisen jääkauden aikana.
sekä nimi ”luola” että tieteellinen nimi spelaeus johtuvat siitä, että lajin fossiileja on löydetty lähinnä luolista, mikä osoittaa, että luolakarhut ovat saattaneet viettää enemmän aikaa luolissa kuin ruskeakarhu, joka käyttää luolia vain talvehtimiseen. Niinpä monista luolista löytyi ajan mittaan kokonaisia luukerroksia, lähes kokonaisia luurankoja.
Luolakarhun luurangot kuvasi ensimmäisen kerran Johann Friederich Esper kirjassaan Newly Discovered Zoolites of Unknown Four Footed Animals vuonna 1774. Vaikka tutkijat ajattelivat tuolloin, että luurangot saattoivat kuulua apinoille, koiraeläimille, felideille tai jopa lohikäärmeille tai yksisarvisille, Esper oletti niiden todellisuudessa kuuluvan jääkarhuille. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Leipzigin yliopiston anatomi Johann Christian Rosenmüller antoi lajille binomisen nimensä. Luita oli niin paljon, että useimmat tutkijat eivät juuri kunnioittaneet niitä. Ensimmäisen maailmansodan aikana fosfaattien lähteenä käytettiin suurta määrää luolakarhun luita, joista ei jäänyt jäljelle juuri muuta kuin pääkalloja ja jalkaluita.
sekä luolakarhun että ruskeakarhun on arveltu polveutuvan Plio-pleistoseenin Etruskikarhusta (Ursus etruscus), joka eli noin 5,3-10 000 vuotta sitten. Luolakarhujen ja ruskeakarhujen viimeinen yhteinen esi-isä eli 1,2-1,4 Mya. Luolakarhun välitön edeltäjä lienee ollut Ursus deningeri (Deningerin karhu), joka oli noin 1,8-100 000 vuotta sitten pleistoseenien Eurooppaan rajoittunut laji. Deningerin karhun ja luolakarhun välisen siirtymän on esitetty olevan viimeinen Interglasiaali, joskin näiden muotojen välinen raja on mielivaltainen, ja on ehdotettu väli-tai siirtymätakseja, esimerkiksi Ursus spelaeus deningeroides, kun taas muut viranomaiset pitävät molempia taksoneja saman lajin kronologisina muunnoksina.
luolakarhulla oli hyvin leveä, kupumainen kallo, jossa oli jyrkkä otsa. Sen tanakalla ruumiilla oli pitkät reidet, massiiviset sääret ja kääntyvät jalat, joten se muistutti luustoltaan ruskeakarhua. Luolakarhut olivat kooltaan verrattavissa suurimpiin nykyisiin karhuihin. Urosten keskimääräinen paino oli 400-500 kilogrammaa (880-1 100 lb), kun taas naaraiden paino oli 225-250 kilogrammaa (495-550 lb). Museoiden luolakarhujen luurangoista 90% on miehiä, koska on harhaluulo, että naaraiden luurangot olisivat olleet vain ”kääpiöitä”. Luolakarhut kasvoivat suuremmiksi jääkausien aikana ja pienemmiksi interglasiaalien aikana, luultavasti säätääkseen lämpöhäviöitä.
viime jääkauden Luolakarhuilta puuttuivat muiden karhujen tavanomaiset kaksi tai kolme premolaaria; vastapainoksi viimeinen poskihammas on hyvin pitkänomainen, ja siinä on täydentäviä poskihampaita. Luolakarhun olkaluu oli kooltaan jääkarhun olkaluu, samoin naaraiden reisiluu. Urosluolakarhujen reisilihaksissa oli kuitenkin kooltaan enemmän yhtäläisyyksiä kodiakinkarhujen reisilihaksiin.
