yksi kestävimmistä kertomuksista kiinalaisista Afrikassa on se, että Kiina on nyt vain uusin vieras valtio, joka asuttaa mannerta. Eurooppalaiset ovat saattaneet käyttää raakaa voimaa, mutta tämän laajalle levinneen käsityksen mukaan kiinalaiset käyttävät sen sijaan rahaa Afrikan maan ostamiseen, sen johtajien korruptoimiseen ja raaka-aineiden vientiin. Menetelmät voivat toki olla erilaisia, mutta lopputulos on käytännössä sama: Afrikka joutuu jälleen uuden keisarillisen vallan uhriksi.
ei ole yllättävää, että moni ajattelee näin. Lännessä eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet kehystävät edelleen uutisointia kiinalaisista Afrikassa kolonialistisessa kontekstissa.”Onko Kiina Maailman Uusi siirtomaavalta?, ”lukee toukokuussa 2017 otsikko Sunday New York Times ja CNBC.com’ s ” Recolonizing Africa: a Modern Chinese Story?”korosta tämän kielen läpäisevyyttä.
on vain yksi hyvin pieni ongelma. Kiina ei ole asuttamassa Afrikkaa.
kun yksi maa asuttaa toisen, kuten eurooppalaiset tekivät Afrikassa, se on kaiken kattava herruuden muoto. Muun muassa ranskalaiset, belgialaiset ja britit käyttivät kauhistuttavaa väkivaltaa pakottaakseen kielensä, kulttuurinsa, uskontonsa ja hallintojärjestelmänsä valtaan ja varastivat sitten valloitettujen maidensa varat edes harkitsematta niiden asukkaille maksettavia korvauksia.
Kiinan leimaaminen ”kolonisoijaksi” tai ”hyväntekijäksi” ei auta meitä ymmärtämään sen ja Afrikan mantereen välistä todellista suhdetta – Hannah Ryder, kehitysyhtiön toimitusjohtaja, Reimagined
millään mittarilla Afrikan kiinalaiset eivät sovi tähän profiiliin. Itse asiassa, mitä tulee investointeihin, kiinalaiset eivät ole edes johtava ulkomaisten suorien sijoitusten lähde Afrikassa, sijoittuen sekä ranskalaisten että amerikkalaisten alapuolelle, Ernst & Youngin mukaan. Jotkut voisivat väittää, että Kiinan Uusi sotilastukikohta Djiboutissa on merkki Pekingin keisarillisista pyrkimyksistä mantereella. Sekään ei rinnasta kolonialismia, sillä kiinalaiset maksavat Djiboutin hallitukselle ruhtinaallisesti etuoikeudesta vuokrata maansa Yhdysvaltojen, Ranskan ja Japanin armeijan rinnalla, jotka ovat myös siellä. Entä resurssit? Nekin maksetaan joko käteisellä tai infrastruktuurilla, mutta niitä ei ryöstetä samalla tavalla kuin toiset ulkomaalaiset sata vuotta sitten.
se, että kiinalaiset eivät asuta Afrikkaa, ei tarkoita, että he olisivat syyttömiä luomaan kaikenlaisia uusia ongelmia koko mantereelle. Kiinan mieltymys toimia eliitin kanssa, erityisesti vähemmän demokraattisissa maissa, joissa korruptio on yleistä ja avoimuus vähäistä, ansaitsee tarkastelun. Kiinan haluttomuutta tehdä enemmän omien yritystensä tukahduttamiseksi, jotka harjoittavat riehuvaa ympäristön ja villieläinten tuhoamista eri puolilla mannerta, olisi halveksittava kiihkeästi. Näitä ja monia muita ongelmia, jotka johtuvat Kiinan vellovasta läsnäolosta Afrikassa, olisi tutkittava ja arvosteltava, kun niiden todetaan olevan syyllisiä. Mutta se ei ole kolonialismia.
Kenia-syntyperäinen ja Pekingissä toimivan kestävän kehityksen konsulttitoimiston perustaja reimagined väittää, että Kiinan leimaaminen jonkinlaiseksi uuskolonialistiseksi mahdiksi Afrikassa on myös epäkunnioittavaa hänen esi-isiään ja niitä kymmeniä miljoonia muita afrikkalaisia kohtaan, jotka kärsivät todellisen siirtomaavallan raakuudesta. ”Kiinan kutsuminen siirtomaavallaksi merkitsee niiden todellisten kauhujen vähenemistä, joita siirtomaayhteisöt kohtasivat, mukaan lukien omat sukulaiseni, jotka Britannian siirtomaahallinto pidätti”, hän kirjoitti Project Syndicate-järjestölle suunnatussa provosoivassa artikkelissa nimeltä ” Afrikan kansantasavalta?”
Hannah liittyy Ericin kanssa keskustelemaan siitä, miksi hänen mielestään käsitys Kiinasta Afrikan uutena siirtomaavaltana on niin kestävä.