CMT purkaa syvennetyn käsityksen ihmisluonteesta olemassaolofilosofisesta muotoilusta, jonka Gabriel Marcel artikuloi seuraavasti:”Minulla on keho ja olen ruumiini”. ”Meille keho ei ole sisäänkäynti siihen, mitä psyykkisesti tapahtuu, vaan se on pikemminkin paikka, jossa koko se, mitä psyykkisesti tapahtuu, tapahtuu.”
CMT perustuu teoreettisesti Gabriel Marcelin ja Maurice Merleau-Pontyn olemassaolofilosofiaan, Piaget ’ n geneettiseen tietoteoriaan, miten hän esittää tämän ajatusrakenteiden kehityksessään, Viktor von Weizsäckerin lääketieteellisessä antropologiassa (hänen gestalttkreis-teoriansa) sekä Egon kehitystä (A. Freud, Hartmann, Blanck ja Blanck) ja objektisuhdetta (Balint, Mahler, Ericson, Winnicott, kohut ja kernberg) ja uudemmassa lapsitutkimuksessa (Lichtenberg, Stern, Sanders).
CMT: n filosofiset perusperiaatteet ovat peräisin länsimaisessa filosofiassa ongelmallisen ruumiin-mielen erilaisista luonnoksista. Tähän päivään asti Descartesin dualismi (ruumis ja mieli erillisinä kokonaisuuksina) leimaa ajatteluamme. Gestalt-psykologien Ehrenfelsin, Koffkan ja Köhlerin kautta siirtyminen filosofiasta psykologiaan toi muutoksen yhdistävään käsitteeseen. Filosofian alalla fenomenologi ja olemassaolofilosofi Gabriel Marcel vaikutti merkittävästi ruumiin ja mielen jakautumisen voittamiseen ”Etre et avoir”-teoriallaan. Hän päätyy muotoiluun ”minulla on ruumis ja olen ruumiini” (”corp que j` ai et corps que je suis”), kuten Maurice Merleau-Ponty teoksessaan ”havaitsemisen fenomenologia”: ”oma ruumis on maailmassa samalla tavalla kuin sydän on organismissa: keho pitää koko näkyvän spektaakkelin elossa; se innerly ravitsee ja täyttää ihmisen elämällä ja rakentaa yhden järjestelmän spektaakkelin kanssa.”
psykosomaattisia sairauksia käsittelevässä opetuksessaan V. V. Weizsäcker aloittaa psykofyysisellä parallelismilla ja vuorovaikutusteorialla ja siirtyy gestaltkreis-opetuksiinsa; näissä opetuksissa hän aloittaa havaintoprosessin subjektiivisuudesta ja käsityksestä, että havainto ja liike ovat yhteydessä toisiinsa: ”vallitseva on jatkuva ja vastavuoroinen, itsensä valaiseva, itseensä sulkeutunut, ruumiillis-henkinen edestakaisin, kiertokulun kaltaisessa ykseydessä.”
kehityspsykologian tasolla gestaltkreisin opetukset vastaavat Jean Piaget ’ n havaintoja varhaislapsuuden havaintorakenteiden, asenteen ja ajattelun kehityksestä. Jatkuvissa assimilaatio-ja akkommodaatioprosesseissa motorinen kognitiivinen ja emotionaalinen kehitys toimivat yhdessä ja määrittävät toisiaan. Aistien kehittyminen, jatkuvasti eriytyvät ajatus-ja komportaatiorakenteet sekä tilan ja ajan kokemus ovat piagetille symbolointikyvyn kehittämisen edellytyksiä. Tähän sopivat syvyyspsykologian kehitysteoriat, joissa pääpaino on varhaislapsuuden kokemuksissa niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on suhteita ja joissa terveen kehityksen edellytyksenä on onnellinen suhde henkilöön, johon liittyy läheisimmin (Balint, Mahler, Ericson, Winnicott, Kohut ja Kernberg).
” kun terapiassa on kyse siitä, että saa lisää ymmärrystä ja tietoisuutta itseensä, tarvitaan kieltä ja ajattelua. Mutta kielen ei välttämättä tarvitse olla sisällön sanallistamista; myös kehonkieli tai oman yksityisen kielen ilmaisu auttaa. Juuri ne potilaat, jotka eivät pysty ilmaisemaan tunteitaan ja tuntemuksiaan suullisesti, löytävät elehtimisestä, aiheiden tai kohtausten vertauskuvallisesta ilmaisusta helpommin ensimmäisen pääsypisteen sisäiseen elämäänsä.”