on olemassa laaja valikoima geokemiallisia, sedimentologisia ja paleontologisia todisteita, jotka viittaavat siihen, että triaskauden lopun ja jurakauden alun väli, noin 200 Ma sitten, oli aika suuri ympäristönmuutos. Supermanner Pangaea alkoi halkeilla, merenpinta nousi ja meri-ja maaeliöstössä tapahtui joukkosukupuutto. Myös Keski-Atlantin magmaattisen provinssin (CAMP) käsittävän basalttisen lavan ainakin ∼ 3 × 106 km3 purkaus tapahtui tuohon aikaan, ja se liittyi läheisesti pangaean halkeamisen alkamiseen. Emplacement tämän suuren Magma Province tapahtui suhteellisen hyvin lyhyessä ajassa ehkä enintään ∼ 1 Ma. Vaikka leiriä on nykyään jäljellä suhteellisen vähän, alkuperäinen provinssi oli erittäin suuri ja ulottui nykyisestä Nova Scotiasta Boliviaan ja Etelä-Yhdysvaltojen keskiosiin Marokkoon. Leirin ympäristövaikutusten kannalta merkittävää oli sen suhteellisen nopea sijoittuminen ja sen alkuperäinen sijainti Päiväntasaajan toisella puolella. Viimeaikaiset edistysaskeleet silikaattikivien ja erityisesti tuoreiden basalttikivien rapautumista koskevassa ymmärryksessämme ovat korostaneet sääprosessin merkitystä ympäristön muutokseen vaikuttamisessa. Tässä kannanotossa tarkastelemme triaskauden ja jurakauden välisen rajan ylittävien meriveden SR-ja Os-isotooppi-tietueiden yksityiskohtia ymmärtääksemme ympäristönmuutoksen luonnetta ja kulkua tuohon aikaan. SR-isotooppitietojen korrelaatio Manner-Euroopasta ja Britanniasta osoittaa, että meriveden 87sr/86sr–suhteen nopea pieneneminen, joka oli alkanut varhaisella Rhaetianilla (myöhäisellä triaskaudella), päättyi myöhäisellä Rhaetianilla lähellä triaskauden ja jurakauden rajaa. Tuolloin myös meriveden 187os/188os-suhde oli laskenut erityisen alhaisiksi. Myöhäisellä Rhaetian-kaudella meriveden 87sr/86sr-suhde nousi nopeasti ∼ 0,70765: stä ∼ 0,70775: een, ja sen jälkeen se ja meriveden 187os/188os-suhde pysyivät molemmat suunnilleen vakiona Hettangian-kauden ajan (jurakauden ensimmäinen ∼ 3 Ma). Lukuun ottamatta ohimenevää siirtymää radiogeenisiin Os-isotooppiarvoihin (ts. korkea 187os/188os–suhde) lähellä triaskauden ja jurakauden rajaa, hettangian-kaudella esiintyneen ei-radiogeenisen 187os/188os-meriveden suhteen tulkitaan heijastavan suurta häiriötä maailmanlaajuisille sääolosuhteille, jotka aiheutuivat leirin nopeasta sään heikkenemisestä ja eroosiosta heti sen perustamisen jälkeen. Ehdotamme, että meriveden 87Sr/86sr-suhdelukujen nopea kasvu myöhäisellä Rhaetian-kaudella ja likimain vakio 87Sr/86Sr-suhdelukujen nousu koko Hettangian-kaudella johtui meriin kulkeutuneesta suuresta määrästä ylimääräisiä radiogeenisiä Sr: iä, jotka todennäköisesti olivat peräisin helposti haalistuneesta litologiasta, kuten karbonaatista tai evaporiitista. Sinemurian alussa meriveden 87Sr/86sr-suhde alkoi laskea, kun samaan aikaan meriveden 187os/188os-suhde nousi radiogeenisempiin arvoihin. Tulkitsemme meriveden SR – ja Os-isotooppikoostumusten suuntaukset Sinemurian alussa todisteeksi siitä, että suuri osa leiristä oli poistunut kemiallisen sään vaikutuksesta, jolloin leirillä ei enää ollut suurta vaikutusta maapallon ympäristöön.
viimeisimmältä triaskaudelta ja varhaisimmalta jurakaudelta tapahtuneiden meriveden SR – ja Os-isotooppi–tietueiden muutoskuviot osoittavat monia yhtäläisyyksiä Pliensbachian–Toarcian ∼ 183 Ma sitten tapahtuneiden muutosten kanssa, jotka limittyivät Karoo-Ferrarin Magma-provinssin purkaukseen. Molemmissa tapauksissa meriveden SR-ja Os-isotooppitiedot osoittavat, että oli suhteellisen lyhyt aikaväli, jonka aikana mannerten sään nopeus kasvoi suuresti. Meriveden SR – ja Os-isotooppitietokantojen vasteiden samankaltaisuudet noina aikoina viittaavat vahvasti siihen, että basalttisten suurten Magmaprovinssien purkautumisella ja sitä seuranneella eroosiolla on ollut merkittävä rooli ympäristönmuutoksen suunnan määrittämisessä menneisyydessä.