Kansalaisdiplomatia (kansandiplomatia) on poliittinen käsite, jonka mukaan keskivertokansalaiset toimivat jonkin maan tai asian edustajina joko tahattomasti tai suunnitelmallisesti. Kansalaisdiplomatiaa voi tapahtua silloin, kun viralliset kanavat eivät ole luotettavia tai haluttavia; esimerkiksi jos kaksi maata ei virallisesti tunnusta toistensa hallituksia, kansalaisdiplomatia voi olla ihanteellinen valtiovallan väline. Kansalaisdiplomatian ei tarvitse olla suoraa neuvottelua kahden osapuolen välillä, vaan se voi tapahtua: tieteellinen vaihto, kulttuurivaihto ja kansainväliset urheilutapahtumat.
Kansalaisdiplomatia voi täydentää virallista diplomatiaa tai horjuttaa sitä. Jotkut valtiot kieltävät raide-kaksi tämänkaltaista pyrkimystä, kun ne ovat virallisen ulkopolitiikan vastaisia.
Kansalaisdiplomatia on käsite, jonka mukaan yksilöllä on oikeus, jopa vastuu, auttaa Yhdysvaltain ulkosuhteiden muokkaamisessa”, kädenpuristus kerrallaan.”Kansalaisdiplomaatit voivat olla opiskelijoita, opettajia, urheilijoita, taiteilijoita, liikemiehiä, humanisteja, seikkailijoita tai turisteja. Heitä motivoi vastuu sitoutua muun maailman kanssa merkitykselliseen, molempia osapuolia hyödyttävään vuoropuheluun.
yksi kansalaisdiplomatian uranuurtajista, fyysikko Robert W. Fuller, matkusti usein Neuvostoliittoon 1970-ja 1980-luvuilla yrittäessään lievittää kylmää sotaa. Neuvostoliiton romahdettua Fuller jatkoi tätä työtä poliittisissa kriisipesäkkeissä ympäri maailmaa ja kehitti ajatuksen rankismin vähentämisestä rauhan edistämiseksi. Sanonnan ”kansalaisdiplomatia” keksi ensimmäisenä David M. Hoffman artikkelissa Fullerin työstä, joka ilmestyi Co-Evolution Quarterly-lehdessä vuonna 1981. Ydinvoiman vastaiset ryhmät kuten Clamshell Alliance ja ECOLOGIA ovat pyrkineet tekemään tyhjäksi Yhdysvaltain politiikan ”ruohonjuuritason” aloitteilla Neuvostoliiton ja (myöhemmin) entisten Neuvostoryhmien kanssa.