Copeland
Copelandin debyyttialbumi Beneath Medicine Tree putosi ”sad white boys with asymmetric haircuts” – villityksen huipulla ja he ottivat sen kuin kalat veteen, yhtyeen korvan vahvuudella surullisiin, kauniisiin melodioihin ja 80-luvun pop-tunnelmaan, jota he tekivät ennen kuin se oli cool. Copelandilla oli myös paljon kivoja lauluja äideistään, mikä teki tiukoista vanhemmista cooleja Copelandin kuuntelemiseen.
asiat muuttuivat huomattavasti oopperamaisemmiksi ja melodramaattisemmiksi vuoden 2005 In Motionin myötä, jossa hyödynnettiin vinksahtaneita, Beirut-henkisiä vaikutteita enimmäkseen kiinteään efektiin. Yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle vuoden 2008 You Are My Sunshinen jälkeen, mutta palasi yhteen vuonna 2014.
Danielson Famile
Daniel Smithin vanhempi projekti Rutgersissa oli albumi nimeltä A Prayer For Every Hour, joka tuplaantui hänen ja hänen sisarustensa debyyttialbumina, jotka alkoivat kutsua itseään Danielson Famileksi. Heitä on kuvailtu” kapteeni Beefheartin Taikayhtyeeksi, johon liittyi Partridgen Perhe jossain tienvarsiherätyksessä pitkin New Jerseyn turnpikeä”, eikä parempaa yhteenvetoa voisi pyytää. Yhtye, joka tunnettiin koko olemassaolonsa ajan nimellä ”Danielson”, oli merkittävä viemään 00-luvun alun folk-herätyksen paljon kekseliäämmille, eksentrisemmille alueille. He myös palkkasivat jonkun oudon pojan nimeltä Sufjan Stevens soittamaan rumpuja ja kannustivat häntä aloittamaan joidenkin kirjoittamiensa kappaleiden nauhoittamisen. Hän lähti omille teilleen, eikä hänestä kuultu sen koommin.
Julianan teoria
vuonna 2000 Julianan teoria oli suuri. He olivat bändi valinta tietyn segmentin lukiolaisia, jotka istuivat nurkassa aikana liikuntatunnilla raapustelu ottaen takaisin sunnuntai lyrics niiden Chuck Taylors. Emotion Is Dead Juliana Theoryn vuoden 2000 albumi on nimeltään, mutta sitä ei tunnistaisi kuuntelemalla kappaleita, joissa näkyi sellainen äärettömän murtuva, yliampuva tunne, joka sai 15-vuotiaan sydämen tuntemaan itsensä ensimmäistä kertaa eläväksi. ”To the Tune of 5000 Screaming Children” oli mitä moshed to if you were too cool for youth group but still like to read C. S. Lewis and ”we’ re on Top of the World” arvatenkin soundtracked a lot of first kisses at church summer camp.
Further Seems Forever
Hey, what gives with the rest the Further Seems Forever band? He eivät voineet pitää laulajaa mukana pelastaakseen uransa. siksi se on ollut niin täynnä draamaa. The band kick things off with the Moon Is Down, the prettly screamy 2001 debut that showsased a vocal-shredding performance from a then-unknown Chris Carrabba. Carrabba jätti afterwords perustaa bändi varmasti tietää, jos luet tätä listaa, ja FSF korvasi hänet Jason Gleason. Se oli Gleason että edelleen julkaissut 2003: n How to Start a Fire, joka wielded valtava vaikutus post-hardcore kohtaus ja pitää kauniisti tänään, monimutkainen, math-y järjestelyt tukevat Gleason n nyrkki pumppaus suorituskykyä. Se käynnisti yhtyeen uusiin huippuihin, mikä osoittautui juuri merkiksi, jota Gleason tarvitsi poistumiseensa.
ikävä kyllä homma lähti sieltä aika nopeasti alamäkeen, ja rintamamiesten pyöröovi otti lopulta veronsa muulta bändiltä. Mutta he heittävät varjon paljon pitemmäksi kuin heidän suhteellisen harvat loistoaikansa voisivat antaa ymmärtää.
Anberlin
Anberlin tuli post-hardcore-aallon loppupuolella, mutta he pitivät liikkeen elossa pidempään kuin siihen olisi ollut oikeutta vaikuttavien lahjojensa vuoksi. He sulattivat emon hartaat, heart-on-your-sleeve-tyylisuunnat maittavalla pop-rock-hengellä, joka laajensi heidän vaikutustaan paljon kuumien aiheiden joukkoon. 2005: n Never Take Friendship Personal on melkoinen albumi, joka pursuaa juuri sellaista tuoretta ideaa ja ruoskanälykästä tuotantoa, joka voisi saada anberlinin kaltaisen yhtyeen erottumaan samalla tavalla takkupäisten imitaattoriensa kasvavasta paiseesta. Yhtye ilmoitti vasta hiljattain lopettavansa keikkansa ja korkkasi vaikuttavan levyjonon maailmankiertueellaan ja loppuunmyydyllä keikallaan New Yorkissa.
Mae
” Mutisensorinen Esteettinen Kokemus.”Sitä Mae (M. A. E.) tarkoittaa ja jos se kuulostaa hieman huumaava, sitten olet alkanut saada käsityksen siitä, mitä Mae oli kyse. Vuoden 2003 Destination: Beautiful-kappaleen myötä oli selvää, että kyseessä oli valtavan kunnianhimoinen porukka. Yhtye oli jossain Jimmy Eat Worldin ja U2: n välimaastossa, siirappisen suloisilla melodioilla höystettynä suurtuotannolla, joka tuntui sopivalta stadionareenoille kuin oluenhimoiset klubit ja Warped-Kiertuepaikat, joilla yhtye viihtyi. 2005: n Everglow toteutti täysin yhtyeen suunnitelmat, eeppisen konseptialbumin, jossa oli teatraalisia pianoja, huimaa kerrontaa ja balladeja, jotka eivät kuulostaisi sopimattomilta Disney-prinsessan laulamana (ja se on ehdottomasti kohteliaisuus). Se kestää loistavasti.
monien tällä listalla olevien yhtyeiden tavoin myös heidän toinen albuminsa osoittautui yhtyeen huipuksi, sillä levy-yhtiöhuolet ja perhevelvollisuudet tulivat pidemmän uran tielle. Mae julkaisi vielä muutaman albumin, mutta yksikään ei ollut yhtä hyvä kuin Everglow. Kovin moni sen aikakauden albumi ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin Everglow.
Pedro The Lion
David Bazan. Nykymuusikoiden keskuudessa ei ehkä yhdelläkään artistilla ole ollut yhtä julkista, pakottavaa, rehellistä henkistä matkaa. Suurimman osan varhaisesta urastaan Pedro leijonana hän näytti pitävän kiinni uskostaan eräänlaisella epätoivolla, ikään kuin hän olisi pelännyt sen luisuvan pois. Mutta hän oli myös paljon tietoisempi ja suorasanaisempi tekopyhyydestä evankelikalismissa,ja hän seivästeli sitä häikäilemättömästi laulunkirjoituksessaan, tehokkaimmin 2000-luvun brutaaleilla ja kiistatta loistavilla voittajilla ei koskaan luovuta.
Bazan on sittemmin luopunut kristinuskosta (hän käsitteli koko tarinaa hyvin yksityiskohtaisesti sooloprojektissaan, vuoden 2009 Curse your Branchsissa) ja sellaisena koko hänen uransa on edelleen kiehtova testamentti taiteilijalle, jonka jatkuva henkinen matka on kiteytynyt hänen pienelle, mutta antaumukselliselle faniyhteisölleen. Kaikista artisteista, jotka laulavat hyvin haavoittuvaisesti uskostaan ja epäilyksestään, ehkä vain harvat ovat samaistuttavampia kuin Pedro leijona.
mewithoutYou
sen sijaan me withoutyou ei ollut lainkaan samaistuttava. Aaron Weissin sanoitukset ovat usein täysin tutkimattomia, ammentavat pakanallisesta mytologiasta, Suufilaisesta kansanperinteestä, hänen omista kamppailuistaan masennuksen ja itsemurhien kanssa sekä Raamatusta yhtä suuressa määrin kuin joskus hämmentävänkin paljon. Se on outoa. Se on hämmentävää. Uskomatonta.
yhtye saattoi aloittaa hardcore-piireissä Norma Jeanin kaltaisten rinnalla, mutta he eivät koskaan olleet sitä. Jokainen seuraava albumi löysi ne nojaavat enemmän eksentrinen, akustinen tyylinsä bändejä kuten Neutral Milk Hotel, mutta koskaan hylkää punky, Sunny Day kiinteistö-kuin energia. 2004: n Catch for Us the Foxes oli apokalyptinen tunnelma, itkuinen kiire kappaleita kuten ” Torches Together ”ja ihana” Tie Me Up! Vapauta Minut!”Mutta Brother Sister on yhtyeen todellinen opus, jossa kaikki sen eri osa-alueet ja kummallisuudet naitetaan hämmästyttävän harmonisesti, lauluja yhdistää hiipivä, ihana hämähäkkimotiivi. Koko juttu kuulosti siltä kuin se olisi kasvanut maasta, villinä ja outona ja täynnä elämää ja likaa. Se kuulosti kuin mikään muu siellä, mikä sai sen kuulostamaan ajattomalta, omalla tavallaan. Mewithout you Ei ollut vain vuosikymmenen paras kristillinen indiebändi, vaan yksi parhaista musiikkia tekevistä bändeistä.