Charles Francis Hall (1821-8.marraskuuta 1871) oli merkittävä yhdysvaltalaissyntyinen arktinen tutkimusmatkailija, joka teki tärkeimmät tutkimusmatkansa Baffininsaaren ja Kuningas Williamin saaren läheisyydessä vuosina 1860-1871. Hall syntyi Rochesterissa, New Hampshiressa, jossa hän oli paikallisen Sepän oppipoikana. Ilmeisesti elämä alasimella ei ollut hänen juttunsa, koska hän näyttää hylänneen sen kutsumuksen. Useita vuosia myöhemmin hän esiintyi Cincinnatissa, Ohiossa, jossa hän perusti ja julkaisi paikallista sanomalehteä, Cincinnati Occasional. Vuoden 1857 tienoilla Hall kiinnostui arktisesta tutkimusmatkailusta ja sai pakkomielteen ajatuksesta, että englantilaisen aatelismiehen Sir John Franklinin kadonneen retkikunnan jäsenet olisivat yhä elossa ja eläisivät alkuperäiskansojen inuiittiyhteisöissä. Vasta vuonna 1860 Hall pääsi viimein arktiselle alueelle valaanpyytäjä George Henryllä. Hänet jätettiin Baffinin saarelle, jossa hän ystävystyi paikallisen Inuiittipariskunnan Ebierbingin (nimeltään ”Joe”) ja tämän vaimon Tookooliton (nimeltään ”Hannah”) kanssa. Tämä pariskunta, joka pysyisi hänen luonaan jäljellä olevat arktiset tutkimusmatkansa, kertoi hallille Martin frobisherin 1500-luvun kaivosyrityksen raunioista läheisellä Frobisherin lahdella. Tuolloin länsimaalaiset kartografit olettivat Frobisher Bayn olevan Salmi Baffininsaaren ja toisen tuntemattoman maamassan välissä. Hall tutki vanhaa kaivosleiriä sekä” Frobisherin Salmea ”ja tunnisti sen ensimmäistä kertaa virallisesti”lahdeksi”. Aluetta tutkiessaan Hall löysi myös todisteita, jotka hänen mukaansa viittasivat useiden Sir John Franklinin retkikunnan jäsenten selviytymiseen Kuningas Williamin saarella lännessä. Todistusaineistonsa ja Inuiittipariskunnan ”joen” ja ”Hannahin” kanssa aseistautunut Hall palasi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa toista retkikuntaa varten. Palattuaan kotimaahansa kamalaan sisällissotaan ajautuneen Hallin oli vaikea kerätä varoja. Kuitenkin vain kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1864 Hall lähti toiselle tutkimusmatkalle Kuningas Williamin saarelle etsimään Franklinia ja hänen miehistöään. Useita vuosia myöhemmin Hall ei itse asiassa löytää, mitä hän katsoi olevan edelleen retkikunta-luut, hiili, ja joitakin perustyökaluja. Hän oli kauhuissaan siitä, että noin 40 hengen retkikunta oli jätetty nääntymään nälkään paikallisten Inuiittikansojen toimesta, vaikka hän ei koskaan näyttänyt tajuavan, että paikallinen väestö pystyi hädin tuskin ruokkimaan itsensä ankarien arktisten talvien läpi. Palattuaan Yhdysvaltoihin Hall päätti luoda itselleen tulevaisuuden arktisten alueiden tutkimusmatkailussa. Hän anoi Washingtonilta varoja ja sai 50 000 Yhdysvaltain Dollaria johtaakseen laivan, ansioituneen miehistön ja kolme tiedemiestä arktiselle alueelle. Polaris-retkikunta sai tunnetusti suotuisan alun, vaikka Hall riitaantui lähes välittömästi retkikunnan tiedemiesten kanssa, joiden kanssa hän riiteli johtajuuskysymyksistä. Retkikunta saapui Grönlantiin syyskuussa 1871, jonne se asettui odottamaan kylmimpiä talvikuukausia. Kaksi kuukautta myöhemmin, marraskuun alussa, Hall joi kupin kahvia ja sairastui yllättäen. Hän kuoli päiviä myöhemmin syyttäessään laivan lääkäriä ja kolmen tiedemiehen johtajaa tohtori Besselsiä hänen juonittelustaan. Hänet haudattiin Grönlantiin 8. marraskuuta 1871. Virallisen tutkimuksen mukaan Hall kuoli apopleksiaan. Noin sata vuotta myöhemmin vuonna 1968 Hallin elämäkerran kirjoittaja Dartmouth professori Chauncey C. Loomis teki matkan Grönlantiin haudatakseen ruumiin. Arktinen kylmyys jätti Hallin poikkeukselliseen säilyvyystilaan, ja testit pystyivät vakuuttavasti todistamaan, että Hall todella kuoli arsenikkimyrkytykseen.