.cls-1{fill:#0966a9 !tärkeä;}.cls-2{fill: # 8dc73f;}.cls-3{fill:#f79122;}

Charles Loring Brace (19.kesäkuuta 1826 – 11. elokuuta 1890): seurakuntapappi, lastensuojelun puolestapuhuja, New Yorkin Lastenapuyhdistyksen perustaja ja Orpojunan Järjestäjä

Johdanto: Charles Loring Brace syntyi hyvin verkostoituneeseen New England-perheeseen. Hänen syntymänsä aikaan hänen isänsä John Brace oli Litchfieldin Akatemian rehtori; vuonna 1832 perhe muutti Hartfordiin, jossa John Brace johti naisseminaaria. Johnista tuli myöhemmin ”Harford Courant” – lehden päätoimittaja. Nuori Brace oli koti-koulued hänen isänsä vuoteen 1842, jolloin hän tuli Yalen yliopisto. Valmistuttuaan vuonna 1846 Brace opetti vuoden ajan ennen ilmoittautumistaan Yale Divinity Schooliin ja lisäopintoja Union Theological Seminaryyn New Yorkissa. Hänet vihittiin 1849 Seurakuntapapiksi.

 Charles Loring Brace
Charles Loring Brace
Photo: Public Domain

suoritettuaan opintonsa, vuosina 1850-51, pastori Brace matkusti ystäviensä kanssa läpi Euroopan oppien vankeinhoidon ja filantrooppisen laitoksen, pääasiassa Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Kiertueillaan hän tapasi Letitia Neillin ja vuonna 1854 hän palasi Belfastiin Irlantiin mennäkseen tämän kanssa naimisiin. Kiertomatkoilla pastori Brace alkoi myös tajuta, että hänellä oli enemmän kutsumusta lähetystyöhön kuin kirkon palvelukseen seurakunnassa tai seurakunnassa. Palattuaan Yhdysvaltoihin Brace ryhtyi pastori Lewis M.: N avustajaksi. Pease metodistipappi johtaa Five Points-lähetystöä, joka sijaitsee yhdessä New Yorkin köyhimmistä kaupunginosista. Hän alkoi harrastaa journalismia ja loi The New York Timesille säännöllisen kolumnin nimeltä ”Walks Among the New-York Poor”, joka tarjosi sensaatiomaisia muotokuvia ”köyhyydestä ja paheesta” lähinnä keskiluokkaisille lukijoille. Sekä Brace että Pease pettyivät yrityksiinsä työskennellä köyhien aikuisten kanssa ja parantaa heidän elämäänsä. He alkoivat uskoa, että nämä köyhät aikuiset olivat jo vaikeasti ”myrkyttyneitä” köyhästä elämästä. Niinpä he kiinnittivät huomionsa köyhiin lapsiin, jotka näyttivät tarjoavan aitoa toivoa muutoksesta.

Children ’ s Aid Society: Rev. Brace oli nähnyt läheltä New Yorkin lasten lauman, joka eli köyhyydessä sellaisten vanhempien kanssa, jotka käyttivät väärin alkoholia, harjoittivat rikollista toimintaa ja osoittivat muuten olevansa sopimattomia vanhempia. Näiden perheiden lapset lähetettiin usein kerjäämään rahaa tai myymään sanomalehtiä ja tulitikkuja kaduilla. Kadulla vaelteli muitakin kodittomia ja työttömiä lapsia. Nämä lapset tulivat tunnetuiksi ” katuarabeina ”tai” vaarallisina luokkina ” katuväkivallan ja jengien vuoksi, joiden jäseniksi he väistämättä tulivat. Joissakin tapauksissa jopa viisivuotiaat lapset lähetettiin vankiloihin, joissa vangittiin myös aikuisia. Poliisi kutsui näitä lapsia ” katurotiksi.”Pastori Brace lähti useiden kollegoidensa kanssa antamaan lapsille vaihtoehdon elämälle rähjäisissä slummeissa ja kuhisevilla New Yorkin kaduilla.

vuonna 1853, aikana jolloin orpojen mielisairaalat ja almshouses olivat ainoat käytettävissä olevat resurssit köyhille ja kodittomille lapsille, pastori Brace ja useat ministerit perustivat Lastenapuyhdistyksen. 26-vuotiaana Rev Brace valittiin uuden järjestön johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka vuonna 1890. Pastori Bracen teoria köyhien lasten auttamiseen omistautuneesta järjestöstä oli radikaali. Hänen edistykselliset ajatuksensa muuttuivat kauaskantoisiksi palveluiksi ja uudistuksiksi köyhille ja kodittomille lapsille, työssä käyville naisille, vähävaraisille perheille sekä vammaisille pojille ja tytöille aikana, jolloin näiden ryhmien palvelut olivat harvassa. Hänen ensimmäisiin ponnistuksiinsa kuului talojen majoittaminen tuhansille kaduilla asuville lehtimiehille sekä teollisuuskoulu, maanviljelyskoulu ja jopa kesäasunto Long Islandilla. Mutta hänen kunnianhimoisin yrityksensä, josta hänet tullaan ikuisesti tuntemaan, oli ” sijoittaminen.”

The Orphans Train: Ilm. Charles Brace oli päättänyt antaa lapsille vaihtoehdon elämälle rähjäisissä slummeissa ja kuhisevilla New Yorkin kaduilla. Hänen teoriansa perustuivat vakaumukseen, jonka mukaan laitoshoito lamaannutti ja tuhosi lapsia. Hän uskoi, että vastaukset New Yorkin orpojen ja katulasten muuttamiseen omavaraisiksi yhteiskunnan jäseniksi olivat ansiotyö, koulutus ja tervehenkinen perheilmapiiri. Pastori Brace uskoi lujasti, että lapsen paras kasvupaikka oli kristityn Maanviljelijän koti. Idealisoidulla näkemyksellä siitä, millaista elämä oli keskilännessä, ja oivalluksella siitä, että kodittomien lasten kasvava määrä kaupungissa johtaisi jonakin päivänä vakavaan rikosongelmaan, Brace aloitti ”levittäytymisohjelmansa” vuonna 1854 neljänkymmenen kuuden pojan ryhmän matkustaessa junalla Michiganiin erään agentin kanssa. Lapset vietiin kaupunkilaisten konventin eteen paikalliseen kirkkoon, jossa agentti selitti lasten kodintarpeen. Viikon sisällä paikalliset maanviljelijäperheet olivat vaatineet kaikki lapset. Tämänkaltaiset ponnistelut olivat menestys, ja niistä alkoi lastenapuyhdistyksen seitsemänkymmentäviisi vuotta kestänyt liike yli 100000 köyhyydessä elävän kaupunkilaislapsen pelastamiseksi.

alla on pätkä eräästä Rev. Charles Loring Bracen kirjoittamasta artikkelista. Tässä teoksessa hän kuvaa, millaisen olemassaolon lapset slummeissa kokivat. Hän paljasti myös uskovansa, että jos mitään ei tehtäisi, voisi tapahtua ”…räjähdys tästä luokasta, joka saattaisi jättää tämän kaupungin tuhkana ja verenä…”

Charles Loring Brace, 1872

amerikkalaisen temperamentin voimakkuus tuntuu näiden köyhien ja paheiden lasten jokaisessa solussa. Heidän rikoksillaan on hillitön ja verinen luonne kuin rodulla, joka on tottunut voittamaan kaikki esteet. He ryöstävät pankin, jossa englantilaiset varkaat varastavat taskunsa, murhaavat, jossa eurooppalaiset proletaarit käpälöivät tai tappelevat nyrkein; mellakassa he aloittavat kaupungin ryöstämisen, jossa englantilaiset mellakoijat vain hakkaisivat poliiseja tai hajottaisivat lamppuja. New Yorkin” vaaralliset luokat ”ovat pääasiassa Amerikkalaissyntyisiä, mutta irlantilaisten ja saksalaisten maahanmuuttajien lapset… New Yorkissa on tuhansia ja tuhansia, joilla ei ole luovutettavissa olevaa kotia, ja ”flirttailla” ullakolta ullakolle ja kellarista kellariin; on muita tuhansia enemmän tai vähemmän yhteydessä rikollisiin yrityksiin; ja vielä muita kymmeniätuhansia, köyhiä, ahdingossa olevia ja jokapäiväisestä leivästä päivän ansioista riippuvaisia, jotka parveilevat vuokrataloissa, jotka katselevat uurastuksen kultaisia palkkioita kaikkialla ympärillään, mutta eivät saa koskaan koskea niihin.

kaikki nämä suuret köyhien, kurjien ja rikollisten ihmisjoukot uskovat, että rikkailla on ollut iät ja ajat kaikki elämän hyvä, kun taas heille on jätetty paha.

Capital to them is the tyrant …

Let but Law lift its hand from them for a time, or let the civilizing influences of American life not to prether them, and, if the opportunity offer, we should see an explosion from this class who might leave this city in ashes and blood. Seitsemäntoista vuotta sitten huomioni oli kiinnittynyt lasten poikkeuksellisen huonoon tilaan kaupungin länsipuolella, seitsemännentoista ja yhdeksännentoista kadun sekä seitsemännen ja kymmenennen kadun välissä. Eräs tenth Avenuella sijaitseva ”Misery Row”-niminen kortteli oli tuon korttelin rikollisuuden ja köyhyyden tärkein siemenpesä, ja se oli myös poikkeuksetta ”kuumepesä.”Täällä köyhät hankkivat kurjat huoneet verrattain alhaisella vuokralla; ne he vuokrasivat alivuokralaisina, ja näin ollen pienissä, ahtaissa, läheisissä vuokrataloissa paimennettiin kaikenikäisiä miehiä, naisia ja lapsia. Vanhemmat
joutuivat poikkeuksetta kovaan ryyppäämiseen, ja lapset lähetettiin kerjäämään tai varastamaan. Heidän lisäkseen kortteliin ajelehti muita lapsia, jotka olivat orpoja tai jotka olivat karanneet juoppojen kodeista tai työskennelleet lähistön laitureille lähteneillä kanavaveneillä, ikään kuin heitä houkutteli alueella vallinnut rikollisuuden ilmapiiri ja laiskuus.

nämä nukkuivat osaston panimoiden ympärillä eli heinäproomuilla tai kahdeksastoista-ja yhdeksästoista-katujen vanhoissa vajoissa. He olivat pelkkiä lapsia ja pitivät elämän kasassa kaikenlaisilla katutöillä-auttamalla panimotyöntekijöitä, mustaamalla saappaita, lakaisemalla jalkakäytäviä, ”murskaamalla pusseja” (kuten he sitä kutsuivat) ja niin edelleen. Paimentaessaan yhdessä he alkoivat pian muodostaa tiedostamatonta irtolaisuuden ja joutilaisuuden yhteiskuntaa. Huomatessaan, että työ toi vain huonoa palkkaa, he yrittivät lyhyempiä teitä saadakseen rahaa pikkuvarkauksilla, joissa he olivat hyvin taitavia. Vaikka he tienasivat huomattavan summan onnekkaalla päivätyöllä, he käyttivät sen nopeasti uhkapeleihin tai johonkin mielettömyyteen …

poliisit tunsivat heidät pian ”katurotiksi”; mutta, kuten rotat, he olivat liian nopeita ja ovelia joutuakseen usein kiinni pikkumaisista ryöstöistään, joten he nakersivat yhteiskunnan perustuksia häiritsemättä…

tämäkin teos voidaan lukea Internet Archiven kautta.

muut resurssit:

Brace, C. L. Address on Industrial Schools.

Brace, C. L. the Dangerous Classes of New York, ja kahdenkymmenen vuoden työ heidän joukossaan.

How to Cite this Article (apa-muoto):

to cite the introduction paragraph only: Hansan, J. E. (2011). Charles Loring Brace (19. Kesäkuuta 1826-11. Elokuuta 1890: Seurakuntapappi, lastensuojelun puolestapuhuja, New Yorkin Lastenapuyhdistyksen perustaja ja Orpojunan järjestäjä. Haettu /people/brace-charles-loring/.

lainatakseni Charles Loring Bracen teosta, joka on toistettu tässä: Brace, C. L.(1872). Katurottien elämää. Charles Loring Brace (19.kesäkuuta 1826 – 11. elokuuta 1890) oli kirkkoherra, lastensuojelun puolestapuhuja, New Yorkin Lastenapuyhdistyksen perustaja ja Orpojunan järjestäjä. Retrieved from http://socialwelfare.library.vcu.edu/people/brace-charles-loring/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.