lauantaina Missourissa kuollut Chuck Berry levytti 90-vuotisen uransa aikana satoja kappaleita, muun muassa 13 top 10 R&B-hittiä ja seitsemän pop-iskelmää. Mutta nämä 20 leikkausta vangitsevat hänen lahjakkuutensa ja visionsa sydämen parhaiten.
”Maybellene” (1955)
kaikki alkoi tästä. Heinäkuussa 1955 ilmestyneestä ”Maybellenestä” tuli Berryn ensimmäinen hitti, sekä yksi ensimmäisistä todellisista rock ’N’ roll-levyistä. Kuten kaikki tällaiset sävellykset, se on the bastard child of country ja R&B, Tämä, jonka melodia on sovitettu” Ida Redistä”, Bob Will and His Texas Playboysin vuoden 1938 Western swing-kappaleesta. Berry uudisti sitä suuresti rhythm and bluesin ainutlaatuisilla käänteillään. Kahdessa minuutissa ja 13 sekunnissa hän onnistui synnyttämään mellakan rock ’n’ rollin kosketuskiviä, kuten alussa soivan kitaran cadenzan, säkeistöjen vamping-laulukadenssin ja viimeisen villin soolon, jonka jokainen kirvesmies Berryn vanavedessä on napannut.
”Wee Wee Hours” (1955)
Flip ”Maybellene” over and you ’ ll find this lowdown blues grinder. Top 10 hitti itsessään, ”Hours” esitteli vivahteita Berry laulu, syömällä yhtä paljon Kaipaus ja erotiikka. Levytys antoi leveän pohjan myös pianisti Johnnie Johnsonille, joka otti sillä virtuoosimaisen käänteen.
”Roll Over Beethoven” (1956)
”Maybellenen” menestyksen rohkaisemana Berry tykitti yhden pophistorian hulvattomimmista — ja rohkeimmista — salvoista: ”Roll over Beethoven / Tell Tšaikovski the news.”Viesti oli, että vanhat ”klassisen musiikin” käsitteet on nyt korvattu uudella soundilla. Berry kutsui sitä vielä sanoituksissaan ”rhythm and bluesiksi”, mutta kuka tahansa kuulija voi kertoa soittavansa stone cold rock ’n’ rollia — hänen tulivuoriperäisen kitarasoolonsa alussa on vallankumous sielussaan. Se on maaninen, taitava ja kohtalonsa puolesta ikoninen. Kappaleen asenteessa Berry ei vain edistänyt rock ’ n ’ rollia: hän tavallaan loi punkin.
” Brown Eyed Handsome Man ”(1956)
tähti teki jotain monimutkaista ja kumouksellista tämän 1956 B-puolen kanssa ” Too Much Monkey Business.”Yhdessä sanoituksessa hän mainitsee ruskeasilmäisen komistuksen-eli Berryn kaltaisen kauniin mustan miehen, joka vetosi jokaiseen rotuun kuuluviin naisiin, aiheuttaman ”koko Rähinän”. Se on sekoittumisen pelko, johon Berry tarttuu. hän käsittelee aihetta hienovaraisesti, nokkelasti ja päättäväisesti.
”You Can’ t Catch Me ”(1956)
Here,” Maybellene ” saa jälleen huutia innokkaalta itseensä viittaavalta Berryltä. Mutta kyse on muustakin kuin pelkästä brändilaajennuksesta: Berry käänsi skenaarion aiemmassa taklauksessaan päälaelleen. Tällä kertaa hän on se, joka ei jää kiinni vauhdikkaasta autosta. Laukkaava musiikki vangitsee hänen voittonsa. Se on lähes kaikki vamppi, jota on työstetty nopeilla nuolaisuilla sekä pianisti Johnsonin animoiduimmilla juoksuilla. Lisäpisteet menevät kuuntelijoille, jotka voivat poimia The Beatlesin myöhemmin nostamat vuorosanat kappaleesta ”Come Together.”
”Rock and Roll Music” (1957)
tässä kunnianosoituksessa tyylille, jota hän auttoi edelläkävijänä, Berry mainitsee erityisesti genren ”backbeatin”, tasaisen rytmin, joka ei koskaan päästä häntä (tai kuulijaa) alas. Siitä on hyvä esimerkki tässä, korostaa Berryn tasasävyinen laulu (vastakohtana John Lennonin täyshuuto Beatlesin otossa). Johnsonin piano menee lopulta johtoon, liukuen ja liukuen, kunnes se ympäröi kaikki muut äänet.
”Sweet Little Sixteen ”(1958)
tässä transgressive-klassikossa Berry tarjoaa oodinsa koulutytölle, joka pukeutuu korkokenkiin ja huulipunaan ja laukaisee himon aallot” Philadelphia PA”: sta ”Frisco Bayhin”.”Stop-start-rytmi antaa kappaleelle jännitystä, kun taas Lafayette Leaken miehittämät madcap-kosketinsoittimet sopivat sanoituksiin hävyttömästi. Kappaleesta tuli Berryn uran toiseksi suurin hitti, ampuen sijalle 2 pop-listoilla, jonka valitettavasti päihitti vain hänen uransa typerin levy, vuoden 1972 ” My Ding-A-Ling.”
”Johnny B. Goode” (1958)
Berry sai omaelämäkerrallisen roolin yhdessä ikonisimmista kappaleistaan, mutta muutti yhden sanoituksen ”värillisestä pojasta” ”maalaispojaksi” kiistojen välttämiseksi. Kitaratauko on edelleen rockin siteeratuimpia hahmoja, kuten myös yhden nuotin kertosäe. Yhdessä, he auttoivat ampua single No. 8 pop chart, käynnistämällä merkkijono jatko-osia ”Bye Bye Johnny” ja ” Go Go Go.”
”Carol” (1958)
alun perin B-puoli ”Johnny B. Goode,” tämä ditty toimi pois sama kiusanteko riffi, vaikka kitaristi lisäsi laajennettu Soolo, joka esitteli joitakin hänen hienovaraisimpia käänteitä. Tapa, jolla hän taivuttaa kieliä, vangitsee viheliäisen Leerin, kun hän jahtaa vaikeasti tavoiteltavaa joululaulua.
”Run Run Rudolph” (1958)
OK, joten Chuck ei kirjoittanut tätä — Johnny Marks ja Martin Brodie tekivät. Berry kuitenkin omisti kappaleen muuttamalla ”Johnny B. Goode” – riffinsä lomariffiksi.
”Almost Grown” (1959)
doo-wopin taustalaulu jakoi parrasvalot Berryn johdolla tällä kappaleella. Eikä ihme: heistä vastasivat Etta James ja Harvey and The New Moonglows-yhtye, jossa esiintyi nuori Marvin Gaye. Vuoden 1959 kappale sai uuden elämän vuonna -73, kun se ilmestyi American graffitin soundtrackille.
”Little Queenie” (1959)
kyllä, siinä on sama melodia ja riffi kuin ”Rudolphissa”, mutta oman leimansa tälle levylle antaa ”meanwhile, I ’ m still thinking” – osio, joka on kuulijalle sekä seksikäs että camp.
”Back in the U. S. A.” (1959)
Berryn tervehdys maalleen ei keskittynyt politiikkaan, vaan amerikkalaiseen kulttuuriin, sekä maan silkkaan fyysisyyteen. Tällä kappaleella hän huudatti kansakunnan pilvenpiirtäjiä, hampurilaisia ja jukebokseja, joita kaikkia tuki rullaava rytmi.
”Memphis Tennessee” (1959)
tunnetaan myös nimellä ”Memphis”, tämä vuoden 1959 klassikko tarjosi fiksun lyyrisen juonenkäänteen: aluksi kuulija luulee kertojan yrittävän tavoittaa rakastajaa nimeltä Marie. Myöhemmin kuitenkin paljastuu, että se on hänen äitinsä sieppaaman tyttärensä nimi. Myös itse musiikissa on omat käänteensä kyseenalaistavasta kitaralinjasta lopen bassohahmoon.
”Let It Rock” (1960)
Here ’ s another cut, joka toistaa Berryn patentoiman ”Johnny B. Goode” – riffin. Ryppy tulee terävinä kitaraniskuina, joiden on tarkoitus kaikua junan pilliin.
”Come On ”(1961)
se ei yltänyt edes TOP 100: n heikoimmalle sijalle, mutta” Come On ” sisälsi Chuckin sinnikkäintä laulamista. Se hyödytti myös Martha Berryn taustalaulua, joka lainasi kappaleeseen hieman soulia.
”I Got to Find My Baby” (1960)
Peter Claytonin säveltämä blues stomp, ”Baby” ei menestynyt listoilla, mutta se tarjosi hienon näyteikkunan Berryn lauluäänelle murinalle.
”no specific Place to Go” (1964)
tiheä juoni kertoo tästä Marjastajasta vuodelta 1964. Minne muualle? – autossa, skenaario löytää sen kertoja Suudella kohde hänen kiintymyksensä eri asetuksissa, toivoen mennä pidemmälle. Lopulta heidän seksuaalinen vapautumisensa sotkeutuu muun muassa vikaantuneeseen turvavyöhön. Se on ainoa kappale, jossa Berryn autofetissi kumoaa hänet.
”Promised Land ”(1964)
amerikkalainen maisema inspiroi aina Berryä, mutta harvoin hän loi yhtä yksityiskohtaista matkakertomusta kuin elokuvassa ” Promised Land.”Sen vastapainoksi beat chugs kuin juna, samalla kun tähti päästää irti uransa nopeimpia nuolaisuja.
”Reelin’ and Rockin ’”(1957)
Berry leikkasi tämän ditin ensimmäisen kerran jo vuonna 1957, mutta live-versio vuodelta ’ 72 saa selvemmän kuvan seksistä potkivan rytmin avustamana.