Saksalainen tutkimusmatkailija, seikkailija ja kolonisaattori Carl Peters (1856-1918) oli ensisijaisesti vastuussa siitä, että laaja alue Itä-Afrikkaa joutui Saksan vallan alle.
Carl Peters syntyi Neuhausissa lähellä Elbe-joen suuta. Kuten koulupoika, hän osoitti Viiru romantiikan; hän haaveili kaukaisista maista ja tavoista, joilla saavuttaa henkilökohtaista kunniaa jäljittelemällä David Livingstone, Sir Richard Burton, Heinrich Barth, ja muut tutkimusmatkailijat Afrikassa.
vuonna 1883 Peters palasi kotiin pitkän Britannian-vierailun jälkeen, jonka aikana hän oli sairastunut imperialismin kuumeeseen. Hän pohti siirtomaaseikkailua uudella innolla, puhui ja kirjoitti siirtomaiden hankinnan merkityksestä uuden Saksan terveydelle ja onnistui vuonna 1884 lopulta suostuttelemaan joukon vaikutusvaltaisia vanhempia miehiä perustamaan kanssaan Gesellschaft für Deutsche Kolonisation-seuran.
seuran tarkoituksena oli tietoisesti ajaa Saksa keisarillisiin konflikteihin Britannian ja ranskan kanssa. Peters ja hänen ystävänsä harkitsivat siirtokuntaa Latinalaisessa Amerikassa tai Tyynellämerellä. Mutta heidän huomionsa kääntyi pian Afrikkaan. He suunnittelivat erityisesti St. Lucian Lahden valtaamista Pohjois-Natalissa Etelä-Afrikassa. Valmistelut etenivät, mutta ne keskeytettiin, kun brittien ja zulujen vastustuksen laajuus ymmärrettiin. Tämän jälkeen Peters kääntyi itäiseen Afrikkaan—Sansibaria vastapäätä sijaitsevalle mantereelle, jossa saksalaiset kauppiaat olivat jo pitkään toimineet. Täällä ei ollut muita välittömiä eurooppalaisia kilpailijoita, eikä afrikkalaisten tiedetty olevan vihamielisiä.
Peters suunnitteli rohkean yrityksen. Seuran tukemana Peters, kreivi Joachim Pfeil, Karl Jühlke ja August Otto matkustivat salaa Hampurista Adeniin, jossa he ottivat kansiluokan majoituksen Sansibariin suuntautuvaa matkaa varten. Vielä tuntemattomina he saapuivat sinne vain löytääkseen Kaapelin Otto von bismarckilta, keisarilliselta valtakunnankanslerilta, joka varoitti heitä siitä, ettei Saksa voisi tukea heidän suunnitelmaansa.
Saksan Itä-Afrikan perustaminen
lannistumatta Peters kumppaneineen ylitti nopeasti Afrikan mantereen ja seurasi Wami-joen laaksoa kohti nykyistä Kilosaa. Vastineeksi helyistä ja hengistä afrikkalaiset päälliköt ja päämiehet luovuttivat tietämättään, jopa kevytmielisesti, maansa. Joulukuuhun 1884 mennessä Peters oli saanut 124 sopimusta, jotka antoivat hänelle yksinoikeuden noin 2 500 neliökilometrin suuruiseen alueeseen, josta tuli itäinen Tanganjika.
Peters palasi sopimuksineen kotiin Berliinin Länsi-Afrikan konferenssin loppupuolella, jossa soviteltiin ja jaettiin Euroopan aluevaatimuksia Afrikalle. Bismarck kieltäytyi aluksi ottamasta niitä vastaan, mutta Petersin uhattua luovuttaa vasta hankkimansa alueet Belgian kuningas Leopold II: lle Bismarck suostui antamaan keisarillisen peruskirjan, jolla Saksa vaati ja ”suojeli” kaikkia maita, jotka sijaitsivat suurin piirtein Tanganjikajärven ja Sansibarin sulttaanin dominioiden välissä. Seuran ja Saksan puolesta Peters oli saanut haltuunsa suuren alueen, jonka puolesta hän ja hänen seuraajansa joutuisivat eittämättä taistelemaan useaan otteeseen afrikkalaisia vastaan.
Peters toimi Saksan Itä-Afrikan johtajana vuoteen 1888 saakka, jona aikana hän sai maineen raakuudesta toimiessaan afrikkalaisten kanssa. Seuraavana vuonna hän palasi Afrikkaan yrittääkseen estää Ugandan ja Kenian joutumisen brittien käsiin. Menestyksellisesti kilpaillessaan brittien retkikunnan kanssa ganda-kuninkaan pääkaupunkiin Mwangaan hän sai aikaan kriittisen sopimuksen, joka antoi Saksalle huomattavia oikeuksia Victoriajärven ympärillä asuviin kansoihin nähden. Vuonna 1890 solmittu omnibus anglosaksalainen aluesovitus poisti kuitenkin nämä kovalla työllä saavutetut edut, ja Uganda ja Kenia joutuivat Britannian vaikutuspiiriin.
Peters palasi jälleen Saksaan, jossa hän keskittyi propagandaan siirtomaiden hyväksi ja laati useita kirjoja: New Light On Dark Africa (1891); das Deutsche-Ostafrikanische Schutzgebiet (1895; Saksan Itä-Afrikan protektoraatti); Die Deutsche-Ostafrikanische Kolonie (1899; Saksan Itä-Afrikan siirtomaa) ; the Eldorado of the Ancients (1902); ja Die Gründung von Deutsch-Ost-Afrika (1906; Saksan Itä-Afrikan perustaminen).
Jatkoluku
Petersin vakiokirja on saksankielinen. Hänen toimintansa Itä-Afrikassa ymmärtämisen kannalta olennainen englanninkielinen teos on Reginald Coupland, the Exploitation of East Africa, 1856-1890 (1939). □